Liskojen yö, no ei tosi :)

ti 27.3.
Aamupäivä meni rattoisasti opiskelutehtävien parissa työskennellessä ja raportointikulkuja suunnitellessa. Elämämme täällä on yhtä reflektointia – kokoaikaista prosessointia, havainnointia ja myös tulkintaa. Projektien rajaaminen, erottaminen toisistaan ja niiden muotoutuminen. Dokumentoitavaa riittää, pikkuisen enemmän jopa kuin work placement periodin ja muutaman muun Suomessa sovitun opiskeluprojektin tarpeiksi. Arki on koko ajan meissä ja me arjessa. Allardt: loving, having, being. Käsite- ja merkityserot ja toteutuminen eri elinolosuhteissa. Asioita, joita pitää itse kokea ja nähdä

Meidän esimerkkimme, elämäntyylimme, kun voimme kotona ”divaaneilla loikoillen” reflektoida, ja suunnitella tulevia tapahtumia, on havaintojemme perusteella aiheuttanut erilaisia ilmiöitä eri-ikäisten naisten ja tyttöjen sekä poikien ja miesten keskuudessa. Tosin ei tämä afrikkalainen elämänrytmikään niin kiireiseltä näytä.

Orpojen asema Suomessa on kuitenkin parempi kuin täällä, vaikka toisenlaiset oletusarvot olivat meillä Suomesta tänne lähtiessä – oletimme yhteisöllisyyden orvoista huolehtimisessa olevan toisenlaista kuin mitä olemme tähän mennessä nähneet ja havainnoineet.

Järjestön sisäinen organisaatio, vastuualueet, toiminnan perusta ja pohja – syventävä harjoittelu vahvistaa jo olemassa olevia toimintamalleja sekä mahdollisesti tuottaa jotakin uutta ja uusia rahoituskanavia.

Lapset huolehtivat lapsista – huoltajat ovat muualla… Ei ole aikuisia kasvattamassa, kertomassa oikeasta ja väärästä tai harrastamassa lasten kanssa yhdessä tai viemässä harrastuksiin tai viettämässä aikaa perheen kanssa yhdessä vaikkapa sunnuntaipiknikillä. Tai, emme ole sellaista vielä ainakaan nähneet… Näihinkin ihmettelyn aiheisiin ja mielessä askarruttaviin kysymyksiin saamme varmasti vielä moni uusia tulokulmia sekä täällä Lungwenassa asuessamme että vieraillessamme Mangochin maakunnan rajojen ulkopuolella.

Yhteinen kieli: tällä alueella puhutaan äidinkielenä chiyaoa; chichewaa ja englantia opetellaan koulussa. Kielen ymmärtämisen vaikeus, käsite- ja merkitys- sekä vivahde-erot, sekä paikallisten kesken että meidän kanssamme lähinnä englantia yhdessä vääntäessämme. Paikalliset ovat olleet todella otettuja meidän chichewan kielen taidoista :) Onhan se kuitenkin osoitus jonkinlaisesta toisen kulttuurin arvostamisesta ja kunnioittamisesta, ja herättää tietenkin myös ihmetystä, kun olemme ensikertaa Malawissa ja osaamme puhua joitakin lauseita ja ymmärrämme jotakin keskusteluista heidän virallisella kielellään. Uskontoja täällä on monenlaisia, joista islamilaisuus on noussut meille päivänpolttavaksi teemaksi: moniavioisuus, vanhojen miesten ja nuorten tyttöjen suhteet – perillisten synnyttäminen. Täällä ei possuja ole eikä siis possunlihaa syödä.

Vetäydyimme nukkumaan omiin huoneisiimme iltayhdeksän maissa, kun sähkön saantikin loppui. Malaria-päivä, meinasi unohtua! Ja eikun ylös ja pillerit naamaan, siihenpä se uni taas katosi…

ke 28.3.
Aamupäivän kiertelimme Chapolan ja Mpundin kylissä vapaaehtoisten esitellessä siellä tapahtuvia toimintoja, lähinnä kotihoitoa ja orpojen lasten asemaa käsittelevällä teemalla. Kierros oli todella antoisa ja monia hyviä keskusteluja syntyi vapaaehtoisten, huoltajien, huollettavien ja meidän välille. Oli huojentavaa kuulla, että koulutustuki, jonka Pemphero -järjestö mahdollistaa tällä hetkellä 20 lapselle, on hyvissä käsissä. Lapset ja nuoret kertoivat omista haaveistaan ja ammattihaaveistaan, ja me parhaamme mukaan rohkaisimme heitä tekemään haaveistaan totta sekä tekemään ahkerasti töitä unelmiensa eteen. Malawin tulevaisuus on todellakin hyvissä käsissä, sillä kuudesta lapsesta kolmen ammattihaaveena oli medical assistance (almost a doctor/ 15 vuotta opintoja), yhden lentäjä, yhden lääkäri ja yhden opettaja in agriculture field.

Muutama pallo sai uudet onnelliset omistajat, sillä kylissä riittää tyttöjä ja poikia pallolla pelaamaan. Edelleen meidät huomataan joka paikassa ja magneetin lailla vedämme peräämme kaikki lähiseutujen lapset ihmettelemään ihonväriämme, pyöriämme jne. Vaikka meillä ei ole lasten kanssa yhteistä puhuttua kieltä, niin pääsemme helposti heidän kanssa samalle aaltopituudelle. Ele- ja liikekieli on samanlaista kaikkialla? Ja, kyvystämme heittäytyä mukaan ja tilanteen vietäväksi ei liene haittaa näissäkään tilanteissa ;) Leikimme ja pelailimme narulla, joka oli jostakin juuresta: hypimme narua, vistasimme… Peiliä ja hippaleikkejäkin täällä on helppo opettaa/ oppia – niihin kun ei paljon materiaaleja tarvitse. Puolin ja toisin.

Ennen nukkumaanmenoa illalla taisimme olla melko väsyneitä, kun mietimme menneiden päivien tapahtumia ja kikattelimme tyttömäiseen tyyliin … reflektointia tämäkin. Melkein soitimme District Commissionerille – hän kun käski meidän olla häneen yhteydessä, jos kohtaamme matkamme aikana mitään ihmettelyn aiheita... Ilmeisesti meidän pitäisi olla jatkuvasti yhteydessä häneen :)

to 29.3.
Yö meni taas pätkittäin nukkuen. Öisin ei peittoja tarvita, sillä lämmintä on riittämiin myös pimeän aikaan. Nukumme siis moskiittoverkkojen suojassa, ettei ylimääräisiä ystäviä pääse vuoteeseen.
Tänään meillä on ollut kotipäivä ja olemme tehneet työharjoitteluun kuuluvia kirjallisia töitä. Olemme muistaneet sähköisesti työharjoitteluvaihtomme ohjaavaa opettajaa, ja muutamia muita yhteistyötahoja. Kohta saamme taas sähköä, joten pian saa taideprojektin ohjaava opettajakin postia :)

Charles hilppasi äsken takaisin työhön, ja täytyypä sanoa, että Suomen työaikalakia pitäisi hieman venyttää, että miehen työtunnit mahtuisivat raameihin. Käynnistelimme tuossa äsken pientä ”remonttireiska-urakkaa”. Näimme viime viikonloppuna tuolla Primary Schoolin luokkahuoneessa kasan rikkinäisiä tuoleja ja pulpetteja, ja mietimme voisimmekohan tehdä tilanteelle jotakin, ja Charlesilta äsken asiaa tiedustelimme. Vapaa-ajan hyötykäyttö- projekti etenee, ja siitä saatetaan saada vielä yhteisöllinenkin projekti, jos Primary Schoolin Headteacher on projektillemme suosiollinen. Yhteisöllinen sen takia, että missä tahansa olemmekin, meidän ei yleensä tarvitse olla kahdestaan, ainakaan kauaa… Keskustelimme Charlesin kanssa myös erilaisista yhteistyömahdollisuuksista Pemphero -järjestön ja Lungwena Health Centerin kesken: vapaaehtoistyöntekijät tietävät kylissä haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten elämäntilanteet ja sairaat ihmiset, joten kiertävä sairaanhoitaja tai vastaava voisi työskennellä vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa yhdessä kylissä. Hyvien käytänteiden ja tiedon jakaminen – kaikkien etu! Hyvä keskustelu. Kehittävä suorastaan Û

Sataa sataa ropisee, tili tili tom…

pe 30.3.
Aamu valkeni Tanjalle klo 03.40 ja Päiville tuntia myöhemmin. Aamiaisen jälkeen hieman siivousurakkaa ja sitten baanalle. Eli menimme tutustumaan Lungwena Health Centerin toimintaan. Aamupäivä vierähtikin siellä rokottavissa ja synnyttävissä tunnelmissa. Pääsimme tutustumaan kaikkiin terveyskeskuksen tiloihin, joissa myös iLins -projektin työntekijät työskentelevät. Ihmiset olivat meille todella ystävällisiä ja kertoivat mielellään työstään – vaihtarina he saivat tutustua meihin, upeisiin suomalaisiin naisiin, sekä meidän lääkearsenaaliin :)

Tosiaan keskustelimme rokotuksista ja sairauksista, terveydestä yleensäkin sekä lähestulkoon kaikesta muusta paitsi säästä. Ihanaa oli havaita, että rokotusohjelmat täällä myös toimivat ja etenevät – lapsilla ja äideillä oli molemmilla rokotuspäivä, lapsen iästä ja äidin tilanteesta riippuen. tuberkuloosi, tetanus, kolera… Oli siellä myös isiä lastensa kanssa. Ja paljon potilaita, todella paljon. Melkein voisi sanoa liukuhihnatyöskentelyksi – ainakin siis rokotusten osalta. Medical Assistancen työtä emme tänään päässeet seuraamaan, emmekä tiedä seuraammeko sitä tulevinakaan viikkoina kovinkaan läheltä, koska eettisyys ennen kaikkea. Riikka: olemme varanneet meille jo yhteisen perjantain terveysasemavierailuun, kun saavut tänne lämpimään ja tunnelmalliseen Lungwenaan – synnyttäminen täällä voi nimittäin tapahtua vaikka kynttilänvalossa.

Iltaa ja päivällistä odotellessa kuuntelemme lähestyvän ukkosrintaman jylinää… ja hikoilemme.

Ei mitään hätää...

pe 23.3.
Hyvin levänneenä ja aamiainen ilman proteiinilisiä, voiko paljon enempää enää
toivoakaan :) Meillä täällä huumorinkukka kukkii, ja lähinnä musta huumori ;) Ei täällä liian tiukalla saa pipo olla, muuten tulee noutaja tai täytyy lähteä ensimmäisellä maitojunalla
takaisin kotiin… Tosin eihän täälläkään rautatieliikenne toimi – tai paremminkin täällä ei ole lainkaan junaliikennettä, vaikka rautateitä on jossakin päin maata.

Sateen ropinaa ja ukkosta. Sateessa on jotakin todella rauhoittavaa ja rentouttavaa, liekö sen
tuttuus ja rytmi? Tulee jotenkin Suomen suvi ja Juhannus mieleen.

Tanjan blogitunnukset eivät toimi Lungwenassa, joten päästessämme päivittämään blogia täällä
vain Päivi pääsee kirjautumaan sisään sivuillemme omilla tunnuksillaan. Olemme jo ehtineet tottua siihen, että moni asia ei toimi tai etene odotetulla ja oletetulla tavalla. Jos päivitykset sitten kokonaan loppuvat, voitte päätellä siitä myös tietokoneen sanoneen yhteistyösopimuksensa irti tai vähintäänkin yhteyksien totaalisesti hävinneen. Mutta nyt koputamme puuta ja toivomme teidänkin tekevän niin!

la 24.3.
Yhteisötaide-projekti on liikahtanut mukavasti käyntiin. Olemme tehneet Nursery Schoolin johtajaopettajan kanssa yhteistyössä projektisuunnitelman, jota vielä vähän yhteispalaverissa tarkennamme ennen toukokuussa olevaa toiminnallista päivää.

Palatessamme aamupäiväkävelyltä oikaisimme jalkapallokentän poikki. Poikien jalkapallopeli oli alkamaisillaan ja meidät pyydettiin mukaan – tai niin tulkitsimme, kun yhteistä puhuttua kieltä ei löytynyt. Jonkin aikaa siinä sitten potkimme yhdessä ja osallistimme tytötkin mukaan peliin – poikien syötöt eivät oikein aina tytöille osuneet, joten meillä oli kunniatehtävänä pitää heidät pelissä mukana. Huomenna on ihan virallinen pelipäivä, kutsuturnaus jalkapallon ollessa lajina. Meillä on pelikavereina noin kymmenvuotiaiden poikien joukkue. Hm… joten oli ihan hyvä juttu, että kotimatkalla meidät napattiin peliin mukaan, ettei ihan kylmiltään tarvitse huomenna pelailla. Tässä pelissä on onneksi oppilaitoksen (PKAMK) vakuutuskin voimassa, kun turnaus on olennaisesti syventävään harjoitteluun liittyvä tapahtuma – kulttuurienvälistä tuntemusta ja vaihtoa parhaimmillaan :) Ensiapuvalmius on turnauksessa paikalla. Ihan KKK -systeemillä, tai mikä se nyt sitten nykyisten suositusten mukaan siellä Suomessa onkaan, se ei toteudu, kun täällä se kylmä puuttuu.

Opinnäytetyömme aihepiirin kartoitusta, reflektointia ja poliittisen tilanteen pohtimista.

Sateinen päivä, ihanan raikasta ja vihreää. Maanviljelijät, satoa korjaavat ihmiset, eivät välttämättä ole tästä raikkaudesta ja vihreydestä kanssamme samoilla linjoilla.


su 25.3.
Aamiainen noudatteli totuttua kaavaa, olimme molemmat osittain oikeassa aamiaiskoostumuksen suhteen. Kävimme vähän pyöräilemässä Foon suunnalla. Heti kotiin saavuttuamme alkoi sadella hiljakseen, jota kesti onneksemme vain hetken aikaa, koska meillä oli alkamassa jalkapalloturnaus iltapäivällä. Kävimme torilta ostamassa ihanan sateen-/päivänvarjon, vähän energiapatukoita (keksejä) sekä mehutiivistettä. Tyhjistä vesipulloista saimme lapsille, pelikavereillemme, hyvät juomapullot. Pelasimme tuomarin ja kahden valmentajan ohjauksessa oikein reippaasti. Niin reippaasti, että meitä on jo pyydetty pelaamaan kolmessa eri joukkueessa. Ja, on muuten haettu ja tultu kysymään ihan kotiovelta asti. Niin, ja ihan aikuistenkin joukkueeseen suorituksellamme olisimme päässeet :) Täytyy sen verran sanoa, että kyllä nämä noin kymmenvuotiaat olivat todella taitavia pallon kanssa. Ei tarvinnut kylmissään kentällä seisoa.

Nuoret pyysivät meitä pelaamaan kanssaan myös, ja lupasimme jonakin ajankohtana pelata
heidän kanssaan sekä kertoa tarkemmin Suomesta ja ottaa silloin mukaamme maailmankartan ja näyttää sieltä kotimaamme ja lentoreittimme Malawiin.

Päivällisen jälkeen Tanja meni katsomaan aikuisten paikallismatsia stadionille ja Päivi sai viettää hyvin ansaittua laatuaikaa yksin kotona. Tanja sai naapurin miehen peliin seurakseen (noin 20 lapsen lisäksi), ja viettikin pelin osittain sitä seuraten sekä keskustellen Suomen ja Malawin eroavaisuuksista: yhteiskuntarakenteesta, koulutuksesta, infrastruktuurista, politiikasta, kulttuurista, perinteistä, tavoista, sosiaalisista ongelmista ja niiden ratkaisumalleista... Ja nämä aihepiirit olivat naapurin miehen keskustelunavauksia, Tanja ei niitä esille nostanut (yritti vain seurata peliä), paitsi tietenkin omia mielipiteitään ja näkemyksiään kyllä esitti – yllättävää vai mitä ;) Loput päivän reflektointiannoksesta hoidimme Päivin kanssa yhdessä kotona keskustellen.

Hieman luonnosta ja olosuhteista täällä ”kotiseudullamme”. Lungwena siis sijaitsee Lake Malawin ja vuorten (nimi hakusessa) välisellä noin 5-7 kilometrin levyisellä kaistaleella lähellä Mosambikin rajaa. Alueen halki kulkee yksi kapea päällystetty tie, jolta sitten kääntyy pienempiä teitä ja polkuja eri kyliin ja ihmisten koteihin. Luonto on todella kaunista, katsoipa mihin suuntaan tahansa. Välillä on karumpaa ja kuivempaa, mutta vehreyttä löytyy silti lähes
kaikkialta. Puut ovat lähes poikkeuksetta hyvin tuuheita ja paksuimpien puiden läpimitta voi olla jopa 10 metriä, mahtavia luomuksia! Lintuja löytyy kaikenvärisiä; kirkkaankeltaisia ja -punaisia, sinisiä, harmaita… on pitkäpyrstöisiä ja pitkänokkaisia, mutta ovat sen verran vikkeliä liikkeissään, että kameraa etsiessä ehtivät olla jo tavoittamattomissa. Sisätiloista tapaamistamme pienemmistä ystävistä Päivi on kuitenkin päässyt tekemään koostetta valokuvaamalla niitä. Luonnonkiertokulkuhan menee niin, että isommat syövät pienempiä ja jokainen on olennainen osa ketjua, esim. sisiliskot syövät hyönteisiä kodistamme. Mietimme tuossa juuri pienen tapposession jälkeen, että mikähän tuon torakan funktio lie tässä syklissä? Meitä se ainakin onnistuu säikyttämään kerta toisensa jälkeen.

Säätilat vaihtelevat todella nopeasti ja liki päivittäin kulkee ukkosrintama ylitse ja satelee hieman vettä, ja hetken päästä taas paistaa aurinko täydeltä terältä. Ainostaan tämä lämpötila päivisin liki kolmenkymmenen tienoilla ja lähes 100 % ilmankosteus tuntuvat olevan pysyvää, ainakin meidän mielestä. Keskipäivällä aurinko paistaa kohtisuoraan päämme päältä eli varjo ei juurikaan seuraa kulkijaa. Aamu alkaa sarastaa viiden maissa ja pimeys laskeutuu heti kuuden jälkeen illalla.

ma 26.3.
Aamiaisen jälkeen suuntasimme pyörämme John Francesin kanssa kyläkohteisiin. Matukutassa, Foossa ja Thumbwessa tutustuimme yhteisöpuutarhoihin (Food Security) sekä vapaaehtoistoimijoihin. Yhteisöpuutarhojen tuotosta osa menee alueen orpojen ja haavoittuvimmassa olevien ihmisten aineelliseen tukemiseen Pemphero -järjestön kautta ja osa tuotosta jää kasvattajille. Puutarhoissa oli kasvamassa muun muassa bataatteja, perunoita, tomaatteja, maissia, papuja, maapähkinöitä, kurpitsoja, sokeriruokoa, banaaneja, puuvillaa ja maustekasveja. Sekä näimme todella taitavia käsityöläisiä kaisloja ja juuria punomassa – esimerkillistä kasvien jatkojalostusta.

Pempheron toimistolla pidimme palaverin puolilta päivin ja löimme lukkoon tulevien viikkojen vierailukohteet sekä tapaamisten ajankohdat. Iltapäivän vietimme Home Based Care -ohjelman kohteissa Foon kylässä. Eli tapasimme Pemphero -järjestön tukemia perheitä, joissa asuu esimerkiksi orpoja, vanhuksia ja vammaisia. Toimintaa esiteltiin meille siinä tulokulmassa asiakkaiden kotona, että meidän oletettiin tuovan materiaalista tukea välittömästi joko rahallisesti tai meidän kauttamme saatavana materiaalisena tukena, kuten koulupukuina ja muina koulutarvikkeina sekä huopina. Eettisesti vierailut tuntuivat meistä todella pahalta, väärältä tavalta toimia ja tuoda esille epäkohtia, se oli eräänlaista kurjuuden maksimointia – ihmisten elämän kustannuksella. Oliko niillä ihmisillä, joiden kotona kävimme mahdollisuus valita tulemmeko heidän kotiinsa? Entäpä meillä? Oliko kohteet valittu tarkoituksella tietynlaisiksi? Meille olisi pitänyt kertoa etukäteen ainakin minne menemme, mitä siellä teemme ja miksi menemme juuri näiden ihmisten koteihin. Yhtään kuvaa emme ottaneet HBC -asiakkaista emmekä heidän elinolosuhteistaan, koska mielestämme se ei olisi ollut eettisesti oikein.

Suomesta tuodaan tänne muun muassa jalkapallokenkiä. Ovatko ne kengät todellakin ruokaa tärkeämpiä? Entä koulupukua, joka täällä on pakollinen? Eli, jos sinulla ei ole varaa ostaa noin 750 Mk (alle 4 euroa) arvoista pukua, et pääse kouluun. Ja, lähestulkoonkaan kaikilla tuota summaa ei ole sijoittaa lapsiinsa tai huollettaviinsa. Onko todellakin niin, että koulupuku on tärkeämpi kuin koulutusmahdollisuus? Ajatelkaapa, mitä saisimme yhdessä aikaan, jos avustaisimme aluetta rahallisesti ja pyytäisimme Pemphero -järjestöä sijoittamaan ne koulupukuihin, koulutukseen, he täällä osaisivat kyllä asettaa oikeat kriteerit kenelle, mitä ja miksi. Se olisi, siis koulutumahdollisuus, kestävän kehityksen turvaamista tälle alueelle.

Miksi tukea tarvitaan muilta koko ajan enemmän ja enemmän, miksi ei säännöstellä vaikka syntyvyyttä tai etsitä muita perhesuunnittelumahdollisuuksia? Olisiko se eettisesti oikein? Mutta onko eettisestikään oikein siittää maailmaan koko ajan lisää lapsia usealle vaimolle, jos ei pysty edellisistäkään huolehtimaan ja heidän tulevaisuuttaan turvaamaan? Ja, jos ei ole edes halua huolehtia. Huoltajina täällä ovat naiset (lasten äidit), jos äiti kuolee siirtyvät lapset äidin
sukulaisille, isällä ei velvoitteita. Johtuneeko useamman vaimon mukanaan tuomista rasitteista… Huh huh!

Ihmisten odotukset, ja toiveet meidän materiaalisesta tuestamme tietysti kolahtavat, koska meillä on maailmanpelastamisen taakka harteillamme. Eli, tietenkin antaisimme kaiken mitä meillä on, jos se olisi ratkaisu tämän maan ja tämän Mangochin maakunnan Lungwenan alueen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

No, saimme tämän päivän eettisen ja rakentavan kriittisen pohdiskelun lisäksi aimo annoksen myös aurinkoa, eli yksi tavoitteistamme on lähellä täyttyä :)

Azungusta otettiin eilen muuten kuva futismatsissa, kännykkäkameralla. Emme ole siis ainoita kuvaajia täällä. On meistä otettu yhteiskuviakin, olemme siinä torilla ostoksilla ensimmäisen
kokonaisen viikon viikonloppuna. Missähän päin maailmaa nekin kuvat nyt viilettävät? Meillä on täällä kuvauslupalappu aina mukanamme, ja kyläpäällikkökokouksessa saimme myös päälliköiltä kirjallisen luvan kuvata alueella. Meiltä tullaan usein myös pyytämään, että voisimmeko ottaa kuvia. Ihmiset haluaisivat kuvat sitten itselleen mukaan, mutta meillä ei ole täällä kuvatulostusmahdollisuuksia. Olemme luvanneet jättää osan kuvista kuitenkin Pemphero -järjestölle (tietokoneelle), joten lungwenalaiset voivat sitten sopia keskenään, kuinka kuvia jatkojalostavat, mihin ja miten käyttävät.
Gonani bwino!

arjessa kiinni

su 18.3.
Olipa ihanaa herätä hyvin levänneenä ja virkeänä tähän aamuun! Nukuimme todellakin viime yön lahjakkaasti :) Päivä on ollut todella kuuma ja ukkonen jyrähteli päivän mittaan komeasti useampaan otteeseen. Ennen iltaista jalkapallopeliä sateli ihan pikkuisen vettä, joten palloilijoillakin oli varmasti vähän helpompi pelata sateen raikastamassa ja hapettamassa ilmanalassa kuin ”ukkosta ilmassa” -ilmastossa.

Päiväinen torikierros ei aiheuttanut tänään isompaa ostoshysteriaa, ostimme vain joitakin
välttämättömimpiä tarvikkeita, kuten leipää, banaanikakun kaltaista kuivakakkua ja pari palaa kangasta. Lueskelimme päivän helteisimmät hetken divaaneillamme – Tanja englanninkielistä Sister -romaania ja Päivi Tutki ja kehitä -kirjaa. Tasapuolista, vai mitä? Tänään olisimme päässeet Charlesin mukana hautajaisiin, mutta vielä emme ottaneet kutsua vastaan. Haluamme
paikallisten ensin vähän tottuvan meihin. Ja me emme siis tosiaankaan tunteneet, emmekä olleet koskaan tavanneet hautajaisten päähenkilöä. Charles esitti kutsun eilen meille pistäytyessään ilmoittamassa suunnitelman muutoksista, alun perin meidän oli tarkoitus mennä hänen kanssaan lake Malawille uimaan, mutta tämä yllättävä kuolemantapaus muutti suunnitelmat. No, uimakelit eivät näytä täällä olevan loppumassa, joten vielä me ehdimme rannalle hänen kanssaan, ennen kuin work placement periodimme täällä päättyy.

Illalla vähän aikaa futismatsia seurattuamme Charles esitteli meille terveysaseman. Terveysasema on täällä vähän toisenlainen kuin meillä siellä, mutta pikaisella katsauksella
sieltä löytyy kyllä kaikki välttämätön. Naisten synnytysosastolle ei kovin montaa kerralla mahdu, synnytyssalin puolella oli kaksi petipaikkaa ja synnytyksen jälkeinen ”vuodeosasto” on kuusipaikkainen (jossa on tosin aina enemmän kuin kuusi äitiä lastensa kanssa). Keskimäärin täällä syntyy noin 500 lasta kuukaudessa.

ma 19.3.
Heräsimme ihanan viileään aamuun – yöllä satoi reippaasti ja ukkosti. Aamu valkeni tänään
hieman myöhemmin kuin muina aamuina ja me hemmottelimme itseämme loikoilemalla
melkein puoli seitsemään asti ennen kuin nousimme kokonaan ylös. Tänään odotimme. Ja odotimme. Odotimme Pempheron järjestön edustajien yhteydenottoa, ja päädyimme tekemään muita projekteja sekä suunnittelimme tulevien päivien aikatauluja.

Teimme illalla Charlesin kanssa suunnitelmia, ja lupauduimme avustamaan tai lähinnä
tutustumaan konkreettisesti – praktisesti ;) – terveysaseman toimintaan.

ti 20.3.
Aamiaisen jälkeen valmistauduimme lähtemään Mangochiin. Menimme pysäkille vähän vaille
yhdeksän ja saimme sankan joukon lapsia seuraksemme odottamaan kuljetusta. Pääsimme jatkamaan matkaamme noin puolisen tuntia matolaa odoteltuamme Ilins-projektin autolla. Matka tosin loppui lyhyeen, johonkin kohti Lungwenan ja Mangochin välille, vähän Malindin tuolle puolelle. Edellisellä pysäkillä, eli Lungwenassa, kuljettajat olivat unohtaneet jättää autosta tavaroita kyydistä, ja he joutuivat palaamaan takaisin Lungwenaan. Kauan emme tarvinneet Malindin tuolla puolen odotella, kun matola jo ilmestyi mutkan takaa näkyviin. Oli melkoisen
jännittävä kokemus istua lava-auton lavan reunalla noin satasen tuntivauhdissa. Yllättävän hyvin siinä kestää, kun osaa nojailla ja myötäillä sopivasti kaarteissa :) Tanja siis pääsi lava-auton lavanreunalle istumaan ja Päivi istui loppumatkan kaiken keskipisteessä kalakorin reunalla keikkuen...

Me olemme rajavartijoille tai poliiseille, jotka pysäyttävät autot ennen Mangochiin vievälle pätkälle siirtymistä, joka kerta sekä mennessä että tullessa erityinen ohjelmanumero. Yleensä heillä ei ole kenellekään muulle asiaa kuin meille: Mitä meille kuuluu? Olemmeko viihtyneet? Keitä me olemme, missä majoitumme sekä mitä teemme täällä? Ja, kaikki nämä sopivasti pilkettä silmäkulmassa heiteltynä ;)

Immigration Officessa kävimme leimauttamassa passimme. Leima kuukaudeksi maksaa 5 000 Mk per passi. Ilman leimoja emme pääse takaisin Suomeen! Kuitteja emme saaneet vielä mukaamme, sillä johtaja ei ollut paikalla. Lupasimme noutaa kuitit noin klo 14, mutta meidän
aikataulumme pettivät - olemme tainneet jo omaksua paikallisen elämänrytmin melko hyvin :) - puolisentoista tuntia. Klo 15.30 kyseinen virkailija odotti meitä kadun varressa kuittien kanssa. Immigration Office on matola-asemalla vievän tien varrella. Erittäin hyvää ja esimerkillistä palvelua.

Täällä on naisilla aivan upeita sateen-/päivänvarjoja, emme ole Suomessa missään nähneet yhtä
hienoja! Harmi, että ne eivät mahdu matkalaukkuun, muuten toisimme niitä tuliaisiksi, tai ainakin itsellemme yhdet muistoksi tästä työharjoitteluvaihdosta ja elämästä Lungwenassa.

Viikonloppuna meillä saattaa olla turnaus pienempien jalkapallon ystävien kanssa. Harmiksemme jalkapallokenkämme jäivät Suomeen, mutta emmeköhän me naiset pärjää!

Rose soitti meille, kun odottelimme matolan lähtemistä Lungwenaan ja sovimme torstaille tärskyt, eli syventävän harjoittelun kuviot alkavat nyt sitten edetä ja kehittyä.

Kalojen ja lihan sekä yleensäkin ruuan säilytys ja säilyvyys, ravitsemus- ja hygieniatietous mietityttää aika ajoin. Jääkaappeja ja pakastimiahan täällä ei ole. Kaloja olemme nähneet esimerkiksi tuulilasinpyyhkimissä, hyvin pyyhkii, vai mitä?

Mikähän on tässä yhteisössä ja yhteiskunnassa naisen asema, joka ei voi saada lasta tai ei pysty
imettämään? Entä, orpolasten asema, kun yhteisöllinen tuki ja huolenpito eivät välttämättä toteudukaan oletetulla tavalla ja meillä oletetulla afrikkalaisille ominaisella yhteisöllisellä tavalla? Tytöt ja pojat joutuvat ansaitsemaan elantonsa tekemällä ”pisnestä”, eli maailman vanhin ammatti tulee vaihtoehdoksi :( tai sitten lapsiavioliitot, eli siis lähinnä tytöt menevät vaimoiksi, kolmansiksi, neljänsiksi… ja synnyttämällä lisää perillisiä turvaavat elämässään ainakin ruuan saannin. Ehkä.

Turvataksemme terveydentilamme ainakin malarian suhteen, on tiistai meille lääkepäivä.

ke 21.3.

Aamu valkeni heti viiden jälkeen ja mukavan viileänä. Tanja heräili jo kolmen pintaan ja aloitti kirjoittamaan omaa henkilökohtaista päivä-/reflektiopäiväkirjaa reilun tunnin sängyssä pyöriskelyn ja pohdiskelun jälkeen. Tyttöjen ja naisten asema, moniavioisuus, pakkolapsiavioliitot, koulutus ja lukutaidottomuus sekä mahdollisuudet alueen (lungwenalaisten) ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen ovat kyllä niin keskiössä, että yöunet häiriintyvät satunnaisesti edellä mainituista syistä… Hm!

Arviointisuunnitelma on vienyt tänäänkin päivästämme ison osan. Aloitimme aamumme ravitsevalla puurolla, ilman proteiinilisiä – kiitos Metro-kaupan, ja pyöräilimme saadaksemme neuroneihin sopivasti liikettä. Illalla oli taas upea taivas; satoi ja salamoi! Sateen ropistessa ikkunoihin olikin mukava viimeistellä arviointisuunnitelmaa. Sähköt ovat olleet nyt hyrräämässä parisen tuntia joka arki-ilta, mutta meillä ei silti ole olohuoneessa valoja – tänne ei vaan saada sulaketta tai kunnossa olevia lamppuja… lupauksista huolimatta. Ainoa huone, jossa valot toimivat, tuulettimien lisäksi, on Päivin huone.

Illalla oli sohvan vieressä upea spaideri, eli hämähäkki. Jouduimme valitettavasti tappamaan sen (Päivi on mestari massamurhaaja), kun emme olleet varmoja sen vaarallisuudesta. Hämähäkki tuskin oli siis tappavaa lajia, mutta kivulias puremakaan ei houkutellut vaihtoehtona. Ja varsinkin, kun täällä pimeydessä emme oikein erota, mitä missäkin liikkuu.

Ensimmäinen paskatauti menossa – Tanjalla. Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta tauti pääsi yllättämään. Ruoka ei ole todennäköisesti edennyt ruokapöytään asti kylmäketjussa eikä myöskään lämpöketjussa riittävän katkeamattomasti. Olemme varmaan saaneet maanantaina ostetun kalan päivälliseksi aina tähän iltaan asti, ja täällähän ei siis ole mahdollisuuksia säilyttää ruokia jääkaapissa tai pakastimessa… Täytyy vielä jutella ravintovastaavien kanssa samat asiat, jotka ensimmäisenä päivänä saavuttuamme kävimme läpi: kaikki ruoka hyvin kypsennettynä
(ja hiillostettuna) sekä aina tuoreista raaka-aineista.

Kokkimme muuten olisi varmasti ollut loistava judoka, sen verran suhisee aina hänen lähestyessään, että tatamilla liikkuminen olisi (ollut) varmasti luontevaa :)

to 22.3.
Yö on parasta aikaa istua vessassa. Nukkuminen on yliarvostettua – kirjailee Tanja. Mieluummin istuin torakoiden kanssa vessanpöntöllä miettien maailman menoa… No, onneksi tauti taitaa olla ohimenossa ja mikä ei tapa, niin vahvistaa!

Tänään aikataulutimme syventävää harjoitteluamme sekä saimme palautettua hankearviointisuunnitelman. Ei hassumpaa, vaikka sen itse sanommekin :) Hosea (Pempheron
toiminnanjohtaja) kävi iltapäivällä meitä tervehtimässä ja olimme puhelinyhteydessä Roseen, Pempheron johtajaan.

Havainnointitutkamme on herkistynyt ja osaamme jo kyseenalaistaa asioita ja ilmiöitä, lähinnä
suhteessa meihin ja siihen, ovatko kaikki ihmiset meitä kohtaan aidosti vilpittömiä ja ystävällisiä. Vai onko heidän toimintansa ja suhtautumisensa meihin vain materiaalisen avun ja oman edun tavoittelussa käytettyä ihmissuhdehöttöä. Emmehän me kuitenkaan ole mitään raha-automaatteja, emmekä lahjoittajia ja materiaalisia tukijoita. Silloin ovat mielestämme käsitteet vääristyneet ja tarkoitusperät väärät, jos sellainen kuva ihmisille annetaan ja jätetään. Ihmisyys ja inhimillisyys, mitä voimme muuttaa – tarvitaanko muutosta ja mitä muutosta tavoitellaan sekä kenen lähtökohdista? Eettisyys on haastanut meidät ennen tätä työharjoitteluvaihtoa, mutta täällä se on saanut aivan uusia ulottuvuuksia ja herättänyt monia antoisia keskustelutuokioita niin meidän kahdenkeskisesti kuin myös muutamien paikallisten ihmisten kanssa.

Jippii – Tanja saattaa sittenkin toipua tästä taudista. Zikomo (kiitos) suomalaisille lääkkeille. Puolitoista vuorokautta onkin mennyt tutustuessa kylpyhuoneeseemme ja kellottaessa siirtymistä olohuoneen ja vessan välillä.

Viikonloppuun...

to 15.3.
Aamurutiinit noudattelivat tuttua kaavaa: aamiaisen jälkeen tosin emme menneet tänään pyöräilemään vaan otimme suunnaksemme Lake Malawin. Menimme kävellen voidaksemme samalla paremmin ihastella maisemia ja ottaa kuvia. Polku sinne vie maissipeltojen läpi ja matkalla on muun muassa useita hautausmaita. Alkumatkasta saimme taas mukaamme kylältä nuoren miehen, joka varmisti, että osaamme valita alkuvaiheessa oikeat kaarteet ja linjat Malawi-järvelle. Rannalle päästyämme aurinko paisteli kirkkaalta taivaalta ja elämä vaikutti leppoisalta kalastajien selvitellessä verkkojaan ja naisten pestessä rannalla pyykkiä. Saimme kävellä ja ottaa kuvia rannalta melko rauhassa, vain muutama ihminen kävi juttelemassa meidän kanssamme ja kyselemässä kuulumisiamme ja sitä, minne olemme menossa ja miksi olemme täällä Lungwenassa.

Meille on siis tänne muodostunut jo oma mukava rutiini päivälle, ja se varmasti on auttanut meitä kotiutumaan tänne hyvin. Aamu valkenee viiden jälkeen, jolloin me nousemme ylös ja alamme ihmetellä päivän kulkua sekä tehdä tarkempia suunnitelmia päivän etenemiselle, siltä osin kuin me itse voimme siihen vaikuttaa. Olemme kutsuneet tätä hostellia kodiksi alusta asti – tämä on kyllä meidän koti ja olemme vähän tätä myös siis sisustaneet ja muokanneet omia käyttötarpeitamme paremmin vastaavaksi, muun muassa opiskelumateriaalit ovat helposti saatavilla ja hyvin esillä, eli muistuttamassa miksi oikein olemme täällä!

Toimintatutkimus saatiin tänään valmiiksi – hip hei hurrei! Ja hankesuunnitelman arviointisuunnitelma, syventävän harjoittelun suunnitelman ohella, on työn alla :)

Torstaiseen ohjelmaan meillä kuuluu sauna tai on kuulunut ainakin tähän asti. No, tämän iltaisen saunomisen jälkeen päädyimme kyllä siihen päätökseen, että taidamme jättää seuraavat kerrat väliin. Täällä sauna ei pidä sisällään samoja elementtejä kuin Suomessa, niin fyysisiä puitteita kuin ei sitä henkistä ulottuvuuttakaan. Ainut hyvä puoli siinä on, että siellä voi peseytyä vähän väljemmällä vedellä. Hieman meitä hävettää, kun paikalliset naiset kantavat illan pimeydessä meille vettä saaveilla ja kanistereilla peseytymistämme varten vastasyntyneet vauvat selässään (kantoliinassa). No, se kuuluu palveluun ja me teemme sen minkä voimme ja saamme, paikallisia loukkaamatta.

Charles oli iltaa istumassa kanssamme ja katselimme kuvia Suomesta sekä kuvia, joita olemme täältä ottaneet. Keskustelut ovat olleet hänen kanssaan mielenkiintoisia ja ajatusmaailmaa avartavia sekä koskettavia: moniavioisuus, HIV/AIDS ja sairaudet yleensä täällä Malawissa ja Suomessa, elintaso, palkat, lääkäreiden tai sairaanhoitajien vastaanotolle pääseminen, lääkäreiden (tai medical assistance) vastaanoton potilasmäärät ja työajat… Charlesilla oli tänään vastaanotolla 600 potilasta. Aivan oikein, 600 potilasta työpäivän aikana! Suomessa määrät ovat hieman toisenlaisia, kuten sairaudetkin ja hoidon tarve.

pe 16.3.
Yöt nukumme vaihtelevalla menestyksellä ja aamuisin vertailemme keskenämme sitä, montako kertaa heräämme yön aikana, mihin aikaan ja montako tuntia saimme nukuttua. Aamuisin on hyvää aikaa tarkkailla auringonnousua vuorten takaa ja ensimmäisten päivänsäteiden laskeutumista nurmikolle. Ja siinä samassa hetkessä kujertelevat papukaijat lähipuissa ja naapurin kukko herättelee viimeisiä nukkujia. Aamupalan jälkeen heitimme pyörälenkin ja sen jälkeen linnoittauduimme sisätiloihin kuumuutta pakoon. Työstimme hieman omia projektejamme ja otimme pienet nokkaunetkin. Paikalliset ovat kummissaan, kun he kyselevät minne me olemme menossa, ja me vastaamme vain katselevamme paikkoja ja tutustuvamme maisemiin. Eli meillä ei ole varsinaista ”kohdetta”, ja tällaista ”turhaa” pyöräilyä he eivät oikein ymmärrä.

Sovimme tänään myös postiosoitteen tänne meille, joten halutessanne voitte kirjoittaa/lähettää postia osoitteeseen: Lungwena Health Center, Tanja Piironen/Päivi Ronkainen, P.O. BOX 42, Mangochi, MALAWI. Huomioikaa siis, että aiemmin antamamme P.O. BOX -osoite ei ole enää käytössä. Samalla turvasimme myös juomavedensaannin, eli Charlesin kautta jatkossa saamme pullotettua vettä Mangochista, jos meillä itsellämme ei ole kaupunkiin mitään erityisempää asiaa.

Meillä on iltaisin, ja toki päivisinkin, keskenämme mielenkiintoisia reflektiivisiä tuokioita. Pohdimme arkea, elämää, ihmissuhteita, tilanteita ja mahdollisuuksia eri näkökulmista kriittisesti ja rakentavasti. Jos Pemphero, tai lungwenalaiset, saavat tukea, mitä he tekevät pelkällä rahallisella tuella, jos sillä ei ole kuin hetken hyöty ja tilanne palaa ennalleen? Eikö olisi parempi antaa koulutustukea, ja kouluttaa, jolloin osaaminen jäisi tänne ja siirtyisi osaajilta seuraaville ja sitä seuraaville? Eikö tulisi antaa niin sanotusti polkupyörä, opettaa ajamaan sillä ja huoltamaan sitä sekä välillä käydä sitten varmistamassa, että polkupyörä on edelleen toimintakuntoinen? Ja mahdollisesti tuoda siihen lisävarusteita, jos tarvetta ilmenee tai uusia tuulia puhaltaa?

Ian D. Dicks: Yawo-heimo (tribe).

la 17.3

Uusi päivä valkeni taas ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Suuntasimme tänä aamuna pyörämme kohti Malindia ja ”sopivasta” tienhaarasta poikkesimme sivutielle ja siitä taas pienemmille poluille. Löysimme uusia kyliä, iloisia ihmisiä, isoja vuohi- ja lehmälaumoja ja tietysti mahtavia maisemia. Ihan varmoja ei oltu, minne polut johtavat, mutta tiesimme olevamme vuorten ja järven välissä, joten ihan eksyksissä emme olleet. Siis tienviittoja ja karttojahan täällä ei ole. Ja maastopyörät kun omistamme, niin hyvähän meidän oli mennä eteenpäin kuoppaisia, hiekkaisia ja mutkikkaita polkuja.

Lopulta päädyimme Malindiin ja päällystetylle tielle. No, matkaa kertyi ehkä enemmän kuin olimme suunnitelleet, ehkä noin 30 kilometriä parilla pienellä pysähdyksellä. Hiki virtasi ja taisipa aurinkokin jättää jälkensä vaaleaan nahkaamme, lämpötila varjossa täällä on noin 30 asteen kieppeillä ja kosteusprosentti liki sata. Ikävä kyllä emme voi ottaa rajatonta rusketusta, sillä tietyt kulttuurilliset tekijät estävät sen. Tai voisimme tietysti, mutta emme halua aiheuttaa turhaa hämmennystä paikallisten keskuudessa.

Jokapäiväinen arki

Tytöt työssä hostellin pihamaan vieressä olevalla maissipellolla - löydättekö meidät?

ti 13.3.

Maanantai-iltaisen sähköttömyyden seurauksena menimme nukkumaan jo kahdeksan pintaan ja aamulla olimmekin sitten reippaina aamupalapöydässä. Aamiaisen jälkeen otimme Malindin suunnan pyöräilylle, ja matkalla kohtasimme paljon lapsia kouluun menossa. ”Azunku” (kirjoitustapa voi olla väärä) raikui ja saimme vastata useamman kuin kerran ”How are you?” ”Fine, thank you.” sanaparsiin. Olemme hyvän mielen lähettiläitä, sillä missä tahansa menemmekin, alkavat iloiset äänet kuulua ja hymyilevät kasvot ilmestyvät teiden varsille. Tehokasta tiedottamista J

Pyöräilyn jälkeen jatkoimme toimintatutkimuksen salapoliisitehtävän parissa, ja näyttää siltä, että se saattaa valmistua tällä viikolla. Päivällisen jälkeen kävimme pyöräilemässä ei-Malindin suunnalla… Tänään yritimme ladata prepaid-liittymään puheaikaa. Voi pyhä jysäys! Miten niin yksinkertaiseen asiaan voi saada menemään niin paljon aikaa, mutta lopulta kuitenkin onnistuimme. No, myönnettäköön, Hassanin avustuksella.

Tänään olimme valmistautuneita pimeään iltaan, mutta suureksi iloksemme sähköt tulivat klo 19, joten olemme jo tunnin verran olleet valaistuneita. Sitä tunnetta, joka valaistus aiheutti, ei voi sanoin kuvata. Saavutetuista eduista on vaikea luopua!

Elefantit ovat täällä sadon uhka, ja jos hyvin käy, me pääsemme kuvaamaan niitä täällä olomme aikana. Siis meidän mielestä hyvin käy. Huomenna aiomme pitää orientoivan suunnittelupäivän työharjoittelujaksosta.

Gonani bwino!

ke 14.3.

Yöllä ukkosti reippaasti. Oli mahtavat jyrinät, mutta emme jaksaneet nousta kuvaamaan ja äänittämään, kun jotenkin tuo pimeys ja mitä siellä sitten odottaakaan, vähän jännittää vielä J Olemme siis äänittäneet täältä muutakin kuin tervetuliaisvastaanoton tunnelmia, muun muassa aamun ääniä ja sateen ropinaa. Mielikuvamatkailua odotettavissa, kun Suomeen asti pääsemme. Toivottavasti äänitallenteet eivät häviä!

Tänään laittauduimme oikein hienoiksi, kun lähdimme aamupäiväostoksille kylän pintaan. Olimme molemmat pukeutuneet vähän niin kuin mekkoihin tai paita ja hame -yhdistelmään, ja vieläpä oikean pituisiin, eli polvet peittyivät. Tanja varmisti ensin Hassanilta, että voiko lähteä mekossa, joka paljastaa polvet ja hän suositteli vähän pidempää versiota, joten lisäsin alle legginsit. Voitte uskoa, että tarkenin! Päivi oli pukeutunut jo suoraan säädyllisesti, joten hän vei tämän erän.

Ihmiset ovat täällä todella fyysisiä, vahvoja ja elinvoimaisia. Katukuvassa näemme siis jatkuvasti vähän vanhempia ja nuorempia lihaksikkaita miehiä – havainnointitutkamme huomaa toki myös naiset, joiden hauislihas on melko mahtava – mutta totuuden nimissä on myönnettävä, että kyllä näissä miehissä mieluummin silmiämme lepuutamme ;) (Päivi on kuulemma on havainnoinut enemmän luonnon muita ihmeitä…) Linnut ovat täällä siis todella värikkäitä, ihanan oransseja, turkooseja, keltaisia… Kaiken kaikkiaan todella värikylläisiä ja kanatkin ovat mustia.

Tämä fyysisyys ja vahvuus johtuvat tietenkin osittain siitä, että välimatkat täällä kuljetaan pääsääntöisesti joko kävellen tai pyöräillen, jos sellaisen sattuu omistamaan. Joskus toki turvaudutaan polkupyörätaksiin, matolaan tai muuhun moottoroituun kulkuneuvoon. Ihmiset ovat siis tottuneet tekemään lähestulkoon kaiken itse, omin lihasvoimin. He kuljettavat muun muassa polttopuut, aitatarvikkeet, vedet, ruokatarvikkeet ja lähestulkoon kaiken mahdollisen (ja meistä mahdottoman) päänsä päällä tai pyörän tarakalla, joten ei ihme, että vahvuus on ja pysyy! Taitolaji tuo ”pääkuljetus”, kokeilimme nimittäin pullopakkauksella kuljetusta pään päällä, ei kestänyt meillä kuin hetken ilman käsien apua tuolla tyylillä, mutta harjoitus tehnee tässäkin mestarin J

Päivä on taas kerran ollut läkähdyttävän kuuma ja kostea. Edes me emme etsi aurinkoista paikkaa pihalta, vaan olemme viihtyneet sisätiloissa. Harmi, että se lämpömittari jäi kotiin, niin tietäisi totuuden lämpötilasta. Liika lämpö vie tehon työskentelystämme, sillä viime päivinä olemme työstäneet pikkuhiljaa koulutöitämme.

Mini-mini-banaanit ovat täällä maukkaita. Mangot myös olivat todella maukkaita ja mehukkaita, kun ostimme niitä Lilongwesta, mutta harmiksemme niitä ei nyt saa täältä Lungwenasta.  

Gonani bwino!

Kyläpäälliköiden ja johtajien vastaanotolla

la 10.3.

Yöllä sateli hiljakseen vettä ja linnut lauloivat reippaasti läpi yön. Ihan koko yötä emme niitä kuunnelleet, mutta unirytmi on huomattavasti meillä aamusta aikaistunut – osasyynä on varmasti myös se, että menemme aikaisemmin nukkumaan täällä kuin sähköisten yhteyksien äärellä ollessa. Ja tietysti rytmiä sekoittaa sekin, että yöt ovat hyvin lämpimiä ja hiostavia ja emme saa nukuttua niin hyvin kuin haluaisimme. Saattoipa osasyynä aamuvirkkuiluun olla myös tämän päiväinen kyläpäälliköiden ja johtajien tapaaminen Pempheron toimistolla. Tapaamiseen menimme paikallisella polkupyörätaksilla. Me olimme ensimmäisenä paikalla, ja ajoissa.

Otimme mukaamme eilen ostamamme hamekankaat ja teimme niistä paikalliseen pukeutumistyyliin soveltuvat asut. Tapaaminen oli lämminhenkinen. Meidät toivotettiin sydämellisesti tervetulleiksi ja yhteistyö suomalaisten kanssa oli kyläpäälliköiden puheissa merkittävässä roolissa. Yhteistyön jatkumista uusien opiskelijoiden kanssa pidettiin myös tärkeänä ja toivottiin jatkoa tälle pilotti-hankkeelle = opiskelijayhteistyölle.

Täällä Lungwenassa on erittäin hyvät mahdollisuudet suorittaa monenlaisia harjoittelujaksoja. Suomalaiset ovat tänne enemmän kuin tervetulleita, meidän rahallinen tuki (ostoksina, majoitus- ja ruokapalvelumaksuina) on alueelle erittäin tärkeä sen tosiasian lisäksi, että täällä tarvitaan paljon vahvistamista myös monissa muissa osa-alueissa kuin taloudellisessa sektorissa. Ja meillä suomalaisilla on sitä osaamista ja tieto-taitoa, josta olisi tälle Lungwenan alueelle hyötyä. Koulutus on se juttu! Tällä Pemphero-järjestöllä on se priorisointina, mutta heidän mahdollisuutensa tukea kaikkia opiskeluorientoituneita ovat rajalliset.

Ja tosiaan, vaikka olisi halua, tahtoa ja osaamista, ei ole välttämättä taloudellisesti mahdollista opiskella, tai perheellistyy vaikkei haluaisikaan… Lähinnä ajattelemme tässä erityisesti tyttöjen asemaa ja heidän valinnanmahdollisuuksiaan. Tässä olisi mielestämme suomalaisilla oppilaitoksilla ja koulutusjärjestelmällä upea mahdollisuus tehdä kv-yhteistyötä Malawin Mangochin maakunnassa sijaitsevan Lungwenan kylän kanssa! Pemphero-järjestöllä on merkittävä asema Lungwenan kylän alueella, ja vahvan toimijan rooli alueen sosiaalisessa toimintakentässä, joten tämän järjestön kanssa yhteistyö on mahdollista toteuttaa amk:n (työ)harjoitteluvaihdoille asettamien vaatimusten mukaisesti. Loistava mahdollisuus oppia puolin ja toisin – vaikkapa eri koulutusohjelmien kesken yhteistyömatkana toteutettuna. Täällä on kyllä tarvetta sosionomeille, sairaanhoitajille, insinööreille, medionomeille… Yleensäkin eri elinympäristöjä arvostavalle ja kehitystä eettisesti ja edistävästi ajattelevalle globaalille ihmiselle. Ja, ihan pienestä ei saa säikähtää J

Palasimme tapaamisesta upouusilla polkupyörillämme… Eihän ne ihan vertoja vetäneet kotona oleville, mutta eteenpäin kulkivat. Toivottavasti kestävät koko harjoittelumme ajan iskussa, ja vielä toki sen jälkeenkin, kuka ikinä niillä sitten ajeleekin. Pemphero siis luovuttaa polkupyörät lähdettyämme järjestön vapaaehtoistyöntekijöiden käyttöön.

Kotiin palattuamme vähän aikaa olimme pitkällään ja sitten aloimme huhkia. Päivi heilui mopin kanssa ja laitoimme kotia edustuskuntoon – viikkosiivous suoritettu. Tervetuloa Kuche kuchelle sieltä kylmästä Pohjolasta!

su 11.3.

Aamiaisen jälkeen kävimme testailemassa upouusia polkupyöriämme. Saimme tällä kertaa huomiota varmaankin enemmän pyörillä kuin itsellämme J pyörät ovat tosiaan vähän ”made in China”-laatua, mutta toivomme niiden kestävän ja tietenkin me pidämme niistä hyvää huolta huoltaen niitä tarvittaessa. Paluumatkalle saimme mukava nuoren miehen meitä saattelemaan – saattelisi kuulemma mielellään vaikka Suomeen saakka…

Pyöräilyn jälkeen olimmekin todella iskussa ja syvennyimme toimintatutkimuksen ihmeelliseen maailmaan Papaijapuun katveessa istuskellen. Siinäpä sitten aikaa vierähtikin tovi, ja ennen kuin huomasimmekaan, kello oli kolme iltapäivällä. Kävimme tunnin pyörälenkillä ennen päivällistä. Päivällisen jälkeen Päivi reflektoi omassa rauhassaan ja Tanja paineli suihkun raikkaana jalkapallomatsiin, vain statistina, kun pelilisenssini ei taida olla täällä voimassa ;) ainakaan vielä... Ostimme perjantaisella Mangochi-reissulla Pempherolle kaksi jalkapalloa, 5 500 Mkw. Toivottavasti kestävät jonkin aikaa, niiden pitäisi kuitenkin olla hyvälaatuisia – ostimme valikoiden Mangochin kiinalaisesta kaupasta (ei kuitenkaan made in China-laatua…).

Viikonlopun aikana meitä ei hellitty sähköllä, eli melko pimeissä tunnelmissa mentiin aina klo 18.30 jälkeen ja aamukuuteen saakka…

Gonani bwino!

ma 12.3.

Aamiaisen jälkeen otimme pyörät alle ja ihastelimme aamun hetkiä pyöränsatulan selästä. Lenkin heitettyämme pyysimme hostellin isäntää Hassania avuksemme polkupyörien huollossa. Maksoimme edellisestä, mielestämme vain polkupyörän renkaiden ilmaamisesta, 1 300 Mkw, ja nyt veimme ne yhteen paikallisista korjaamoista ja fiksasimme vähän tankojen ja satuloiden korkeuksia sekä öljysimme ketjut – kahdesta pyörästä vain 150 Mkw! Eli, edellinen korjaamo oli vähän ehkä ylihinnoiteltu – ja sekin huoltopaikka oli kuitenkin paikallisten valitsema… On muuten nyt hyvä pyöräillä, vaikkeivat kaikki vaihteet ole käytettävissä J

Anna tuli tänään Lungwenaan, ja pidimme hänen kanssaan aamuparlamenttia. Saimme myös postikortteja, jotka hän oli ostanut Makokolasta. Saatatte saada sittenkin postia J Harmiksemme Anna lähtee loppuviikosta takaisin Suomeen.

* Doom on hyvä pieneliöiden tuhoaine, jos sellaisia täällä sattuu kohtaamaan… Pieniä paukamia olemme itsestämme löytäneet, tiedä sitten, mistä ovat tulleet…

* Päivi alkaa muistuttaa paikallisia päivä päivältä enemmän – väri on jo mukavan ruskea. Tanja tulee perästä little by little…

Päivälliseksi söimme juuri kanaa riisillä. Hmm… maistuihan se, vaikka aamulla kuulimmekin kanan viimeiset rääkäisyt takahuoneesta. Luulenpa, että meillä on kylän paras kokki – ikälisien mukaan täytyykin olla ;) kokilla on kyllä hyvät avustajatkin, tavarantoimittajia unohtamatta J

Sitä tätä ja vähän tuotakin

pe 9.3.

Aamulla Tanja otti piikkipaikan heräämällä klo 05. Päivi sinnitteli lähemmäs puolta seitsemää, mikä unikeko! Nukuimme molemmat hyvin, viime yö oli molemmille ensimmäinen jolloin saimme nukuttua pääosin sikeästi, ja heräsimme todellakin virkeinä. Ravitsevan aamiaisen jälkeen aloimme valmistautua kaupunkireissuun. Esnate tuli hakemaan meidät 08.30, jonka jälkeen kiiruhdimme paikalliselle matola-asemalle. Hetken aikaa odotettuamme matola saapuikin ja Hosea oli jo valmiina kyydissä. Mangochissa kävimme muun muassa alueen sosiaalityöntekijöiden, District AIDS Cordinator:in ja District Comissioner:in luona – virallisia tahoja mainitaksemme. Tapaamiset olivat leppoisa ja meille kerrottiin Pempherosta ja yleensäkin Community Based Organisationeista ja kansalaisjärjestöjen merkittävästä asemasta Malawissa sekä tietenkin erityisesti järjestöjen vahvasta roolista Mangochin maakunnassa. Saamamme kuvan mukaan Pemphero on vahva ja merkittävä toimija alueella.

Päivä oli mukava, mutta raskas. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Virastotahojen tapaamisten jälkeen aloitimme polkupyörien etsimisen – ja löysimmekin ne lopulta. Saa nähdä, kuinka kauan ne ovat ajokunnossa. Päivin pyörä oli 21 000 Mkw ja Tanjan 22 500 Mkw. Ostimme myös muutamia batiikkisia kankaita itsellemme sekä kaksi jalkapalloa Pempherolaisille. Paluumatkalla pienessä matolassa, lava-auton lavalla, matkasi noin parinkymmenen ihmisen lisäksi kanoja, kaloja, hedelmäsäkkejä, 2 kpl polkupyöriä J, astioita ja pahveja. Tiivis tunnelma…

Tanja: Paluumatkalla matolassa seisoessani ja nojatessani tankoihin, tunsin kuinka hyvä olo pulpahteli pintaan. Olo oli jotenkin kevyt ja irtonainen, tunsin olevani osa matolassa matkustavaa ihmisjoukkoa, en ollut vain erivärinen ja osittain ulkopuolinen. Tunsin vahvasti olevani me-joukossa. Tunne siinä hetkessä oli vahva ja vapauttava – kokemusmaailmassani liikahteli hyvinkin isoja osia.

Kävimme eilen muuten saunassa! Olipa ihanaa peseytyä juoksevalla vedellä (valmiiksi saaviin kannettu) ja olo tuntui ihanan puhtaalta. Sauna oli sauna vain nimeltään, mutta yritys oli hyvä. Enemmänkin se muistutti ”häkäpönttöä”, so what, me nautimme J

Hyvää Naistenpäivää

to 8.3. Naistenpäivä

Tämä on tavallinen näkymä kyläraitiltamme, kaikki kulkevat sopuisasti yhdessä: autot, mopoilijat, pyöräilijät, jalankulkijat, vuohet, lehmät...

Heräilimme yöllä useaan otteeseen viileästä (aikaisempien päivien ilmastoon verraten) ilmanalasta huolimatta, liekö eilisen ja lähimenneisyyden tapahtumat häirinneet meidän kauneusuniamme Naisten päivään siirryttäessä. Tosiaan eilinen ilta ja viime yö olivat sateisen päivän jäljiltä mukavan viileitä. Tänään siirryimme heti aamiaisen jälkeen ulkoilmaan, kävelimme läheisellä Malawi-järvellä ihailemassa maisemia. Osasimme sinne lauantaisen keikan jäljiltä ihan hyvin, muutaman kerran varmistimme suuntaa matkaamme lyöttäytyneeltä nuorelta pojalta. Aamulla tosiaan, kun ylitimme tien mennäksemme kohti Malawi-järveä, jostakin ilmestyi polkupyöräilevä nuori poika ja hän varmisti meidän pääsymme järvelle suorinta reittiä pitkin... Emme olleet aina ihan varmoja mistä kohti maissipeltoa piti mennä vasempaan kaartaen ja mistä oikeaan. Matkalla nuori mies kertoili meille tulevaisuuden opiskeluhaaveistaan, perheestään ja asuinalueestaan ja me tietenkin kerroimme hänelle vähän taustoja itsestämme ja syistä, miksi olemme täällä Lungwenassa.






Täytyy vain ihailla täällä paikallisten naisten vahvuutta ja osaamista, kun he kuljettavat sankoja ja ämpäreitä päänsä päällä lasten ollessa yleensä vielä kantoliinassa selässä. Sekä tietenkin myös niiden pienten tyttöjen vahvuutta, joiden olemme nähneet kantavan päänsä päällä vesiastioita ja samalla toivottavasti pikkusisarustaan kantoliinassa kuljettaen.

Naisten tehtäviin näyttäisi täällä kuuluvan tähän mennessä näkemämme mukaan ainakin puiden hankkiminen ja veden kantaminen. Pääsääntöisesti olemme nähneet lapset äitiensä kantoliinassa, mutta olemmepa nähneet myös isien huolehtivan jälkikasvustaan. Lähestulkoon kaikilla naisilla on täällä päällään paita & hame -yhdistelmä. Pukeutuminen on värikylläistä :)

Odotamme jo tietenkin huomista kaupunkikierrosta, jolloin pääsemme valitsemaan kankaita Mangochiin, mutta myös tulevan sunnuntain torikierrosta omalla Lungwenan kylällämme. Aiomme hankkia ainakin :) kankaita ja vähän sisustaa niillä kotiamme sekä ostaa muutaman ämpärin pyykkihuoltoa varten. Katselemme samalla myös sopivaa tailoria itsellemme. Saatammepa ostaa myös muutamia karkkeja ja/ tai höttöjä juhlistaaksemme viikonloppua.

Täällä on laajoja peltoaukeita silmänkantamattomiin, jotka kasvavat maissia. Maissipeltojen välissä kulkee sitten monenlaisia polkuja ja teitä, joita pitkin tänään menimme esimerkiksi Malawi-järvelle. Kaikkia polkuja emme täältä varmasti ehdi oppia työharjoitteluvaihtomme aikana. Tänäänkin palatessamme järveltä ilman ohjaavaa henkilöä, otimme pienen sivukaarteen väärään suuntaan ja lisäsimme paluumatkamme kilometrejä noin kahdella. Ei kehtaa ihan joka mutkasta ainakaan yrittää oikoa, kun aurinko porottaa täydeltä taivaalta, ja varsinkin jos vettä ei ole mukana riittävästi. Tänään selvisimme kyllä ihan mukavasti, ja meidän ohitsemme kulki ihmisiä, joilta saatoimme varmistella noin suurin piirtein olevamme oikealla keskustaan vievällä linjalla.

Infoja:
*Kaikki lapset eivät suinkaan lyöttäydy seuraamme, muutamat ovat meidät nähdessään purskahtaneet itkuun, tai oikeammin alkaneet huutaa suoraa huutoa, ja paenneet äitinsä helmoihin.
*Televisiota ja radiota emme ole edes muistaneet olevan olemassa. Tuntui ihan oudolta ajatukselta, kun Anna kysyi onko läppärissämme dvd-asema, josta voisimme katsoa elokuvia. Ainakaan vielä tässä matkamme vaiheessa emme kyseisiä mukavuuksia kaipaa.
*Odotamme tulevan sunnuntain toriostosten lisäksi ja illan jalkapallo-ottelua, joka on toivottavasti yhtä tunnelmallinen kuin edellinen matsi.

Sopeutumista paikalliseen elämänrytmiin...

ma 5.3.
Uusi viikko taas alussa. Tälle päivälle oli tiedossa tutustumista Mangochin kaupunkiin. Meille
tarjottiin mahdollisuutta matkustaa ambulanssikuljetuksella, sillä kyseistä autoa käytetään moniin muihinkin tarkoituksiin kuin vain sairaiden kuljetukseen. Matkalla veimme mm. paikallisia ihmisiä hautajaisiin. Oppaana meillä kaupunkiturneella oli Fosco, joka on ollut jo opastamassa meitä ennenkin. Ostoslista oli pitkä, johon tärkeimmiksi luimme polkupyörien ja juomaveden hankinnan. Tosin sopivia polkupyöriä emme löytäneet, sillä tarjonta oli melko vähäistä ja suppeaa. Saimme hankittua paikallisen mokkulan tietokoneeseen, täällä se on dungle. Tämä kapine ei kuitenkaan suostunut illalla meille toimimaan eli olemme niillä raja alueilla – toimii tai ei sitten toimi.

Päivi koetti vielä onneaan gsm-yhteyksiensä kanssa hankkimalla puhelimeensa paikallisen liittymän ja puheaikaa Airteliltä, mutta Dna on onnistunut estämään senkin mahdollisuuden
määräaikaisella sopimuksellaan. Eli jatkossakin yhteys Päiville Tanjan puhelimen tai meidän toisen Airtelin puhelimen, prepaid-liittymän, kautta.

Kaupunkikierros oli hyvin avartava ja antoisa kokemus. Vaikea kertoa, mitä kaikkea näimme ja
koimme, sillä se poikkeaa täysin itsellemme perinteisestä kaupunkikuvasta. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, paljon erilaisten tavaroiden ja palveluiden myyjiä pienissä kojuissaan. Tarjonta ja kysyntä kohtaavat ja kaikkea tarvittavaa on yllin kyllin. Kierrellessämme kaupunkia, näimme myös missä sijaitseva muun muassa posti, vankila, sosiaalitoimisto (Social Welfare Office) sekä maahanmuuttovirasto (Immigration Office). Immigration Office tulee meille tutuksi useampaan otteeseen matkamme aikana, koska käymme siellä leimauttamassa passimme kuukauden välein.

Pieniä erikoisliikkeitä, kuten kauneus- ja hiussalonkeja, tailoreita (räätäleitä) ja parranajoon
”erikoistuneita” on myös siellä täällä. Polkupyöriä, joita katselimme useasta eri kaupasta, oli lähinnä miesten malleja ja maastopyöriä. Perinteisiä mummon malleja emme täältä, tai siis Mangochista, löytäneet kuin vain muutamia paikallisten kulkuvälineinä. Toimintaympäristö ja elinolosuhteet ovat täällä siis todellakin erilaiset verraten meidän arkeen ja arjen elinympäristöön. Ilman Foscoa olisimme olleet Mangochissa aika hukassa, ainakin aluksi. Näimme muuten Foscon ystävän, Lalion, suosiollisella avustuksella ison krokotiilin. Kyseisiä luontokappaleita elelee paljon Shire-joessa, jonka silta ylitetään siirtyessä Mangochista Malindiin, joka ohitetaan Lungwenaan mennessä.

Krokotiilin sukulaisia, tosin pienempiä, kulkee täällä meidän asuinkumppaneina seinillä ja
ikkunoissa erityisesti ilta-aikaan. Tai huomiokykymme on tuolloin aktiivisemmillaan yleensä uuvuttavan päivän jälkeen. Kokemusmaailma uusiutuu koko ajan ja tunnetilamme ovat herkimmillään tietenkin väsyneinä. Uusien maailmojen kohtaaminen on yksinkertaisesti väsyttävää, ja unohtaa ei sovi myöskään ilmaston lämpötilan ja kosteuden vaikutusta vähän erilaiseen maailmaan tottuneeseen pohjoismaalaiseen.

Paluumatkalle saimme ostettua pari lavallista pullotettua vettä. Matkasimme takaisin matolalla,
avolava-autolla, auton lavalla istuen ja seisoen. Matolaan otetaan aina kyytiläisiä niin paljon kuin vain siihen suinkin on mahdollista ottaa. What a nice experience for us :) Ai niin, melkein unohtui kirjoittaa, että se krokotiili oli vain kamerassa, mutta se oli tapettu samana aamuna kyseisen Shire-joen kaislikossa. Emme kuitenkaan voi luvata tuovamme krokotiilinnahkakenkiä tai -laukkuja tuliaisiksi. Ei olisi nimittäin kivaa jäädä tulliin selvittelemään matkalaukkujen sisältöä.

Illalla muutimme majapaikkamme hostellin toiseen päähän. Asumme nyt virallisesti eri osoitteissa. Saimme käyttöömme siis hostellin toisen päädyn, jossa meillä on käytössä myös oleskelutila, yhdistetty olohuone ja toimistotila. Huoneet oli meille ”siivottu”, mutta tarkkasimme hieman työn jälkiä ottamalla enimmät hämähäkinseitit ja pölyt pois sängystä ja ikkunatasoilta. Illalla muuten toimivat parin tunnin ajan myös propellit, eli tuulettimet. Suihkuun emme ole täällä vielä päässeet, edes siihen kylmään… Mutta keskiviikkona pääsemme varmaan saunaan. Meillä on ulkosauna takapihalla! Tekee hyvää vähän karaistua ja luulenpa, että palatessamme Suomeen aiomme siirtää tätä suihkutonta kokemusta myös muille ja muihin elämän osa-alueisiin. Huomasimme muuten, että alamme nyt luoda ensimmäistä nahkaamme. Tiedä vielä, mikä pohjaväri meistä löytyy :)

Huomenna alkaa siirtyminen arkeen, koska täällä lauantaina oli public holiday, Marttyyrien
päivä ja pyhän sattuessa viikonlopulle seuraavan viikon maanantai on yleinen vapaapäivä.

*Söimme päivälliseksi kalaa ja paistettuja perunalohkoja sekä kaalisalaattia.
* Matolakuljetus maksoi noin 40 km:n matka 400 Mkw/ hlö.

ti 6.3.
Aamu valkeni ukkosen säestämänä. Heräilimme molemmat hyvissä ajoin, Päivi tällä kertaa vähän aiemmin (04 jälkeen) :) tasaista sateen ropinaa oli koko aamun ajan. Kirjoittelemme tätä nyt papukaijojen kukertaessa ja lennellessä ikkunan editse. Täällä on muuten upean värikkäitä
lintuja, toivottavasti onnistumme nappaamaan niistä kuvia. Aamiainen oli tänään myös vähän proteiinipitoista, mutta eihän siitä haitta ole tässä ilmanalassa. Söimme siis paahtoleipää munalla sekä puuroa ja juoman oli kahvia ja appelsiinimehua.

Aamiaisen jälkeen aloitimme odottamisen. Ja odotimme. Ja odotimme. Epävarmuuden sieto ja tietyllä tavalla epämukavuusalueella liikkuminen ovat tässä harjoittelussa ja elinympäristössä avainsanoja. Ainakin tämän aamun tuntemuksemme mukaan. Meillä oli sovittu tapaaminen Rosen kanssa tälle päivälle, mutta hän ei päässyt tulemaan. Odottaminen palkittiin vihdoin klo 11 maissa, jolloin draamaryhmät ja muutamat meille jo aiemmilta päiviltä tutut ihmiset ilmestyivät hostellin pihalle. Siirryimme ulos ja aloimme valmistautua olemaan esillä ja seuraamaan esityksiä. Näimme kolmen eri ryhmän draamaesityksiä, joita käydään esittämässä
Pempheron kylissä. Draaman keinoin ryhmät edistävät kyläläisten hiv-/aids-tietoisuutta.
Ilmaisultaan produktit olevat koskettavia, ja jalkapallon lisäksi huomasimme myös draaman oleva kansainvälinen kieli – emme olisi tarvinneet paljonkaan tulkkausapua tietääksemme, mistä on kysymys milloinkin.

Draamaryhmien esiintymisten jälkeen keskustelimme Hosean (Pempheron toiminnanjohtaja) kanssa tulevan viikon ohjelmasta. Tämä viikko on meillä vielä vähän aikatauluttomampaa, mutta sitten alkaa todellinen turnee! Pääsemme siis hyppäämään draamaryhmien matkaan :) a viemään terveyttä ja hyvinvointia edistävää ilosanomaa kyläläisille. Perjantaina vierailemme ohjelman mukaan muun muassa Mangochissa sosiaalitoimessa, jonka alaisuuteen Pemphero kuuluu, sekä useissa Pempheron viranomaisyhteystyötahokomissioissa. Pääsemme myös kangasostoksille paikallisen asiantuntijantahon kanssa :)

ke 7.3.
Tämä aamu alkoi neljän jälkeen kukon kiekuessa mwadguka bwanjia ja papukaijan säestäessä sopivasti, kun kukko hiljeni välillä hetkeksi. Tanja nousi lopulta viiden pintaan ylös, kun taas Päivi jatkoi sikeitään kukon hyvistä herätysyrityksistä huolimatta. Aamiainen noudatteli tuttua hyvää kaavaa: kahvia, teetä, mehua, puuroa pois noukittavine ”lisukkeineen” ja mini-mini-banaanien kera sekä toasteja kananmunalla. Eli kyllä näillä eväillä jo johonkin asti pärjää.

Aamiaisen jälkeen siirryimme jaloittelemaan. Meillä oli varmastikin parhaimmillaan
parisenkymmentä lasta matkassa mukana useiden kilometrien ajan. He koskettelivat matkan aikana meitä ihmeissään ja hämmästelivät suuresti mitä todennäköisimmin ihomme väriä. Jotenkin he olivat hämmentyneitä siitä, että meidän väri on se mikä on, eikä muuksi muutu (paitsi polttaessamme itsemme auringossa). Aluksi he hyvin vaivihkaa ottivat meihin kontaktia, mutta vähitellen he uskaltautuivat ihan kunnolla lähelle – ja kuljimme käsi-kädessä sekä
leikimme kulkiessamme. Sitkeimmät heistä seurasivat meitä kylän kautta hostellille, jossa sitten hostellin johtaja kehotti heitä siirtymään muualle ja antamaan meille kotirauhan. Lapset ovat mukavia ja tokihan heitä kiinnostaa meidän valkoisuus sekä Päivin kamera. Kukapa sitä ei nyt tykkäisi kuvissa esiintyä? :) (Paitsi me.)

Kävelemästä päästyämme olemme ahertaneet omien etätehtävien, kouluprojektien, parissa. Ahkera työskentelymme palkittiin, ja saimme yhden kokonaisuuden valmiiksi. Työskentely
sujui tällä kertaa viileämmissä merkeissä, kun melko pian hostellille saavuttuamme alkoi sataa reippaasti. Sitä samaa sadetta riittikin sitten koko iltapäiväksi - mikä oli hyvä juttu tuloksellisen työskentelyn mahdollistamiseksi opiskelutehtävien parissa.

Päivällisen jälkeen piipahdimme taas kylän raitilla näyttäytymässä. Saimme niin paljon huomiota osaksemme, että katsoimme parhaaksi jättää ostokset väliin ja oikaista suorinta tietä kotiin. Nyt odottelemme sähköjen palaamista, jotta ilta-askareet onnistuisivat edes jollakin tavalla. Todellakin, täällä olemme kuin kuninkaallisia, vain kruunut ja jalokivet puuttuvat. Näkisittepä lasten hymyt, kun he ovat opetelleet päivän kysymään ”how are you” ja vastaamaan ”fine”, ja kun he noita edellä mainittuja fraaseja kysyessään saavat meiltä niihin vastaukset. Mitenhän me pärjätään Suomessa, kun me emme herätä yhtä paljon huomiota?

Seuraavien Pemphero-järjestöön harjoitteluvaihtoon tulevien opiskelijoiden budjetin laskemista helpottamaan pari Mkw täsmätietoa: majoitus Lungwena Health Centerin hostellissa 750 Mkw/
hlö/ yö ja ruokakustannukset 750 Mkw/ 1 hlö/ 1 pv (sis. aamupala ja päivällinen).

Päivin kello ja laskin -yhdistelmä voi muuttua taas jossakin vaiheessa puhelimeksi, kun OIKEASTI Frankfurtin ilmatilaan jäänyt DNA-verkkoyhteys saadaan purettua… Suomesta saamiemme tietojen mukaan DNA-liike pahoittelee tapahtunutta ilmatilakaappausta :)

Täällä eletään muuten samaa kellonaikaa kuin Suomessa, ainakin siihen asti kunnes siellä siirretään kelloja kesäaikaan.

Alkuhuumaa :) ja nyt Mangochissa internet-kahvilassa

pe 2.3.2012

Heräsimme taas ihanaan lämpöön ja linnunlauluun Lilongwessa. Valmistauduimme lähtemään useamman tunnin linja-automatkalle Mangochiin hyvissä ajoin. Olimme tilanneet taksin hakemaan meidät klo 06.30, mutta pääsimme lähtemään kohti asemaa vasta vaille seitsemän. Perillä meitä odotti yllätys, linja-autoasemalla olikin kylttejä ja laitureita, joten aikaisemmin laittamamme tieto ei ihan täysin pidä paikkaansa. Taksinkuljettaja vei meidät suoraan linja-autolle, joka toi meidät Mangochiin. Tosin noin puolitoista tuntia aikataulusta jääneenä. Olimme aamulla heti seitsemän jälkeen linja-autossa ja pääsimme lähtemään vähän yli kahdeksan liikenteeseen. Ja, voimme kertoa, että linja-auto oli täysi. Meitä oli samassa rivissä aina viisi istujaa, kolmen ja kahden istuttavissa penkeissä. Linja-auto oli täyteen pakattu, koska seisomapaikat oli kaikki täytetty tiiviisti, eli meitä oli varmaankin noin 100 henkilöä autossa kaikki äitien sylissä ja selässä olleet lapset mukaan lukien. Lämpötila ulkona päivän aikana 25–30 astetta, sisälämpötila linja-autossa oli ehkä jonkin verran korkeampi, ainakin tuntui siltä.

Matka meni tunnelmallisissa merkeissä, kaikki olivat ystävällisiä, tosin vähän ihmeissään meistä. Pikkulapset katselivat meitä melko avoimesti, aikuiset vähän vaivihkaisemmin. Olimme varanneet matkaan evästä, mutta huomasimme pian, että se oli tarpeetonta: pysähtyessämme jättämään tai ottamaan ihmisiä kyytiin, aina tuli tarjolle makeaa ja suolaista syötävää ja monenlaista juotavaa sekä muuta ostettavaa. Palvelu tosiaan toimi tehokkaasti ja ystävällisesti pysähdyspaikoilla. Saliman maakunnan rajalla linja-auton tarkasti ystävällinen poliisi, joka jututti meitä matkamme kohteesta ja tarkoituksesta. Hän olikin todella positiivinen yllätys aiemman poliisi-kokemuksen jälkeen. Poliisimies toivotteli meille mukavan juttutuokiomme päätteeksi turvallista ja hyvää matkaa J. Vähän ennen Mangochia tuli vielä mukava sadekuuro, ja kun linja-autossa oli sateen ajaksi ikkunat suljettu, niin eipä kokemus jäänyt paljonkaan suomalaisesta saunasta. Höyrykaapissa olo tuntui melko koomiselta, saatikka että maisemia olisi päässyt ihailemaan ikkunapleksien ollessa huurussa.

Mangochissa olimme perillä alkuperäisestä aikataulusta noin puolitoista tuntia myöhässä. Ajattelimme sen voivan johtua kahden linja-auton yhdistämisestä matkaan lähtiessä, tai ainakin siltä se meistä ainakin vaikutti, että kaksi autollista yhdistettiin. Teimme siis tätä noin 200 km:n matkaa noin 9 tuntia. Perillä meitä oli vastassa Pempheron edustaja sekä Anna. Anna on täällä Mangochin alueella iLiNS-projektissa tutkimushommissa ja me saimme hänen yhteystietonsa (ja hän meidän) Suomen kunniakonsulilta Outilta. Annasta oli meille paljon apua käytännön järjestelyissä Lungwenan ruokaostoksia ja matkajärjestelyjä mietittäessä. Meillä oli sen verran paljon matkatavaroita, että päädyimme yrittämään paikallista autokuljetusta (täällä ei ole takseja) matolan (kuljetus pakettiauton lavalla) sijaan.  Tämä järjestyikin käden käänteessä, kun paikalliset kävivät ihmettelemässä meitä kaupalla, niin pian jo lava-auto saapui meidän viereen. Kuljetus oli todella vauhdikas, me istuimme lava-auton etupenkillä, mutta miehet lavalla meidän matkalaukkujen ja ruokaostosten kanssa.  Välillä oli pakko vilkaista, että pysyvätkö he kyydissä välillä melko kapealla tiellä noin 100 kilometrin keskituntivauhdissa!

Perille päästyämme meille kävi esittäytymässä melkoinen liuta paikallisia toimijoita, johtotason henkilöitä, muun muassa Lungwenan alueen Health Centerin johtaja Charles Matenje. Johtajat olivat mielissään saapumisestamme, me olimme siis odotettuja vieraita alueelle. Majoitumme hostellissa, joka on alueen luokituksen mukaan varmaankin hyvätasoinen. Yllätykseksemme meille sanottiin saapuessamme, että sähköjä ei ole, eikä vettä tule. Tilanne ei kuitenkaan ollut sitten niin paha, miltä alkuun vaikutti, koska meille järjestettiin illaksi sähköä. Suihku saattaa onnistua maanantain jälkeen. Heti saavuttuamme saimme sovittua hostellin pitäjän kanssa ruokailuista ja pyykkihuollosta, eli sovimme syövämme aamiaista aamuisin klo 07 ja päivällisen olevan klo 16. Pyykkihuollon saimme sovittua myös. Tällainen viikon ruoka- ja pyykkipaketti on kahdelta henkilöltä ilman majoituskustannuksia noin 10 400 Mkw. Taksi linja-autoasemalle teki noin kahden kilometrin matkasta 1500 Mkw, linja-autokuljetus Mangochiin 1700 Mkw x 2 ja pika-autokuljetus Mangochi – Lungwena 8 000 Mkw.

Illalla meillä oli sellainen loppukevennys, että meitä pelotteli valtava heinäsirkka! Olisittepa nähneet meidän ilmeitä ja kuulleet äänet, kun kyseinen luontokappale lensi meitä kohti ja emme nähneet emmekä tienneet mikä se oli. Huh, huh! Saimme siitä sitten otettua hyvän kuvan, kun se asettui meitä vahtimaan ja rajaamaan iltatoimiamme. Se linnoittautui vessan eteen…

la 3.3.2012

Heräsimme aamulla hyvissä ajoin, Tanja aloitti aamun puoli kuuden maissa kortteja kirjoittelemalla ja Päivi veteli sikeitä tunnin pidempään. Hyvät unenlahjat! Heräsimme yöllä molemmat muutaman kerran kuuntelemaan vähän erilaisia yökavereiden ääniä, siis lähinnä ulkoa tulevia. Aamupalan söimme seitsemän jälkeen, Tanjan puurossa oli vähän proteiinilisiä, ja osan niistä poimin pois. Muutaman ehdin nauttia ennen kuin aloin tarkemmin tutkailla, mitä ne pienet tummat kököt puurossa olivat… Eli ne olivat joitakin jalallisia, tosin jo keitettyjä ja kuumennettuja, proteiinilisiä. Aamiainen koostui puurosta, leivästä, avokadosta, kananmunasta ja teestä.

Aamiaisen jälkeen Fosco saapui hostellille ja sovimme treffit Pempheron johtajan Rosen luo menemiseksi. Kävimme myös kyselemässä pyörien vuokrahintoja yhdessä. Luulimme ajavamme itse pyörillä, mutta saimmekin meno-paluukuljetuksen polkupyörätaksilla. Istuimme polkupyörän takaritsillä 12 km ja maksoimme kuljetuksesta jokaiselle polkupyörätaksinkuljettajalle 400 Mkw.

Rosen tapaaminen oli miellyttävä ja antoisa kokemus. Saimme harjoittelullemme hyvät rajaukset, jotka tarkentuvat vielä tulevan viikon tiistaina, jolloin meillä on ihan virallinen tapaaminen Rosen kanssa tästä syventävästä harjoittelusta sekä meidän oleskelusta tai oikeammin tavoitteellisesta oleskelusta Lungwenassa.

Rosen luota palattuamme suunnittelimme tulevien opintokokonaisuuksien toteuttamista ja aiheiden rajauksia tunnin verran ja sitten olikin jo aika lähteä Foscon kanssa Lake Malawiin uimaan. Matka järvelle oli oletettua pidempi, noin 3 kilometriä, mutta kannatti hikoilla. Järvi oli upea ja oli mielenkiintoista tavata siellä paikallisia kalastajia ja muita lungwenalaisia. Lapset tulivat todella avoimesti luoksemme ja seurailivat meitä. Päivin ottaessa, tai yrittäessä ottaa maisema- ja tilannekuvia, jostakin (aina) ilmestyi rykelmä lapsia kuvaan.

Tarikkakyydillä saimme väriä pintaan, rasvoista huolimatta, ja Malawi-järvellä yritimme sitä tasoitella. Olemme nyt kauniin punaisia paikoitellen. Lähinnä olkapäistä ja kaulasta sekä niskasta ja Päivi erityisesti otsasta. Oui beibi beibi,kuinka on laitasi, tahdotko nähdä mun rusketusraitani…

Ruokana meillä oli tänään lihakastike riisipedillä. Kokkimme on taitava. Päivällisen jälkeen odotimme hostellin johtajaa saapuvaksi ja hän hankki meille vähän juomista, vettä ei ole saatavilla, mutta nyt meillä on muutama pullo Cokista, Soboa ja Spriteä. Koti-Suomessa emme kumpikaan ole mitään limonadien suurkuluttajia, mutta täällä pakon sanelemana joudumme nöyrtymään sokerijuomien edessä. Täytyy kyllä myöntää, että Coke ja Sobo maistuivat taivaallisen hyvältä tuossa illan mittaan! Iltajuomakin meille tänään tarjoiltiin ja saimme yllätykseksemme kahvia, tai murukahvia, mutta kuitenkin!

Ja tämän illan bonuksena Charles kävi taas illalla kyselemässä päivämme kulusta, ja siitä olemmeko tyytyväisiä päivän antiin, ja tietenkin mitä olemme tehneet ja nähneet. Meistä pidetään oikeasti hyvää huolta ja meidän perään katsotaan – monellakin tapaa J

su 4.3.2012

Tänään heräsimme myös taas ajoissa. Yö oli vähän aikaisempia viileämpi, koska illalla satoi reippaasti vettä ja tuuli reippaasti, mutta myrskyksi sitä ei vielä voi kutsua. Hetkeksi aikaa kuitenkin saimme viilennystä hyvin alkaneeseen punastumiseen, eli ruskettumiseen. Toivottavasti tämä meidän väritys muuttuu pian joko vaaleampaan tai tummempaan ruskean sävyyn, eikä kuoriudu pois…

Tänään aamupalalla söimme paistettuja kananmunia, leipää, kaurapuuroa (jossa oli edelleen proteiinilisiä) ja mini-mini-banaaneja sekä joimme kahvia.  Aamiaisen jälkeen aloimme rakentamaan Papaijapuun varjossa sosiaalitaloudesta saamaamme tehtävää, joka onkin nyt jo viimeistelyä vaille valmis – olemme ahkeroineet sen parissa toki jo aiemminkin J. Lopetimme tehtävän teon, kun akku ilmoitti olevansa loppumassa ja päätimme lähteä kiertelemään kylälle ja tutustumaan maisemiin sekä paikallisiin ihmisiin. Olimme taas suuren ihmettelyn kohteena ja saimme matkakavereiksi parhaimmillaan parikymmentä lasta. Suomessahan on pitkään leikitty leikkiä ”kuka pelkää mustaa miestä” ja täällä me olemme saaneet siitä nyt käänteisversion aikaiseksi, eli ”kuka uskaltaa kosketta valkoista naista”. Pari osumaa meistä on jo saatu, kuka lienee johdossa?

Kylällä kävelyn jälkeen otimme pienet siestat, eli elvyimme pari tuntia, jonka jälkeen olimme taas kunnon iskussa ja suuntasimme uudelleen kylälle tekemään pieniä ostoksia. Ostimme sandaalit, pähkinöitä, tomaatteja, muutaman kylmän limonadin ja papuja.  Papuja luulimme ensin pähkinöiksi ja meidän hostellin isäntä oli hieman huvittunut, kun varmistimme mitä olemme ostaneet, ja oletimme voivamme syödä papuja niitä valmistamatta. Luovutimme pavut hänelle jatkojalostamista varten, eli papuja lienee meillä jonkun ruuan höysteenä.

Lungwena Health Centerin johtaja, Charles, saapui luoksemme torireissun jälkeen. Vaihdoimme päivän kuulumisia ja hän oli hyvin huolissaan, kun kuuli ettei meillä ole vettä, eikä ole ollut koko päivänä. Hän sanoi auton ja kuljettajan olevan meidän käytettävissä, aina kun tarvitsemme, eli asioilla on tapana järjestyä J Täytyy jälleen kerran todeta, että hän on uskomattoman ystävällinen ja huomaavainen mies! Sen verran olemme täällä jo tulleet huomaamaan, että Pemphero on paikka, jonne opiskelijoita otetaan mielellään ja täällä on todella tarvetta meille. Tietoisuuden lisääminen ja järjestöjen työn näkyväksi tekeminen ei ole turhaa. Pemphero Children’s Foundation on Lungwenan kyläläisten itsensä perustama järjestö, ja odotamme mielenkiinnolla pääsevämme tutustumaan 13:sta eri kylään, kylien asukkaisiin ja kylissä tapahtuviin toimintoihin.

Päivälliseksi söimme tänään spaghettia ja lihakastiketta salaattilisukkeella. Päivällisen aikaan jostakin alkoi kantautua korviimme iloista meininkiä, musiikkia ja hurraa-huutoja. Lopetettuamme aterioinnin suuntasimme läheiselle jalkapallo”stadionille”. Siellä olikin menossa jokin paikallisottelu Lungwena vs ”joku”. Oli ihanaa elää ja olla mukana tunnelmassa, jalkapallo on kansainvälinen kieli. Heti stadionille saavuttuamme meidät ympäröi taas sankka joukko pikkulapsia, ja heitä tuli koko ajan lähistöltä vähän lisää. Välillä sanoimme (he tosin eivät ymmärrä englantia) heille hymyillen, että peli on menossa toisessa suunnassa, koska he oikeasti katsoivat meitä ja olivat koko ajan selin kentälle. Meidät arvioitiin siis taas päästä varpaisiin ;) Itse pelitapahtuma oli mukava kokemus, eikä lasten kanssa touhuaminen ja hassuttelu ole meille uutta. Gonani bwino – hyvää yötä!