arjessa kiinni

su 18.3.
Olipa ihanaa herätä hyvin levänneenä ja virkeänä tähän aamuun! Nukuimme todellakin viime yön lahjakkaasti :) Päivä on ollut todella kuuma ja ukkonen jyrähteli päivän mittaan komeasti useampaan otteeseen. Ennen iltaista jalkapallopeliä sateli ihan pikkuisen vettä, joten palloilijoillakin oli varmasti vähän helpompi pelata sateen raikastamassa ja hapettamassa ilmanalassa kuin ”ukkosta ilmassa” -ilmastossa.

Päiväinen torikierros ei aiheuttanut tänään isompaa ostoshysteriaa, ostimme vain joitakin
välttämättömimpiä tarvikkeita, kuten leipää, banaanikakun kaltaista kuivakakkua ja pari palaa kangasta. Lueskelimme päivän helteisimmät hetken divaaneillamme – Tanja englanninkielistä Sister -romaania ja Päivi Tutki ja kehitä -kirjaa. Tasapuolista, vai mitä? Tänään olisimme päässeet Charlesin mukana hautajaisiin, mutta vielä emme ottaneet kutsua vastaan. Haluamme
paikallisten ensin vähän tottuvan meihin. Ja me emme siis tosiaankaan tunteneet, emmekä olleet koskaan tavanneet hautajaisten päähenkilöä. Charles esitti kutsun eilen meille pistäytyessään ilmoittamassa suunnitelman muutoksista, alun perin meidän oli tarkoitus mennä hänen kanssaan lake Malawille uimaan, mutta tämä yllättävä kuolemantapaus muutti suunnitelmat. No, uimakelit eivät näytä täällä olevan loppumassa, joten vielä me ehdimme rannalle hänen kanssaan, ennen kuin work placement periodimme täällä päättyy.

Illalla vähän aikaa futismatsia seurattuamme Charles esitteli meille terveysaseman. Terveysasema on täällä vähän toisenlainen kuin meillä siellä, mutta pikaisella katsauksella
sieltä löytyy kyllä kaikki välttämätön. Naisten synnytysosastolle ei kovin montaa kerralla mahdu, synnytyssalin puolella oli kaksi petipaikkaa ja synnytyksen jälkeinen ”vuodeosasto” on kuusipaikkainen (jossa on tosin aina enemmän kuin kuusi äitiä lastensa kanssa). Keskimäärin täällä syntyy noin 500 lasta kuukaudessa.

ma 19.3.
Heräsimme ihanan viileään aamuun – yöllä satoi reippaasti ja ukkosti. Aamu valkeni tänään
hieman myöhemmin kuin muina aamuina ja me hemmottelimme itseämme loikoilemalla
melkein puoli seitsemään asti ennen kuin nousimme kokonaan ylös. Tänään odotimme. Ja odotimme. Odotimme Pempheron järjestön edustajien yhteydenottoa, ja päädyimme tekemään muita projekteja sekä suunnittelimme tulevien päivien aikatauluja.

Teimme illalla Charlesin kanssa suunnitelmia, ja lupauduimme avustamaan tai lähinnä
tutustumaan konkreettisesti – praktisesti ;) – terveysaseman toimintaan.

ti 20.3.
Aamiaisen jälkeen valmistauduimme lähtemään Mangochiin. Menimme pysäkille vähän vaille
yhdeksän ja saimme sankan joukon lapsia seuraksemme odottamaan kuljetusta. Pääsimme jatkamaan matkaamme noin puolisen tuntia matolaa odoteltuamme Ilins-projektin autolla. Matka tosin loppui lyhyeen, johonkin kohti Lungwenan ja Mangochin välille, vähän Malindin tuolle puolelle. Edellisellä pysäkillä, eli Lungwenassa, kuljettajat olivat unohtaneet jättää autosta tavaroita kyydistä, ja he joutuivat palaamaan takaisin Lungwenaan. Kauan emme tarvinneet Malindin tuolla puolen odotella, kun matola jo ilmestyi mutkan takaa näkyviin. Oli melkoisen
jännittävä kokemus istua lava-auton lavan reunalla noin satasen tuntivauhdissa. Yllättävän hyvin siinä kestää, kun osaa nojailla ja myötäillä sopivasti kaarteissa :) Tanja siis pääsi lava-auton lavanreunalle istumaan ja Päivi istui loppumatkan kaiken keskipisteessä kalakorin reunalla keikkuen...

Me olemme rajavartijoille tai poliiseille, jotka pysäyttävät autot ennen Mangochiin vievälle pätkälle siirtymistä, joka kerta sekä mennessä että tullessa erityinen ohjelmanumero. Yleensä heillä ei ole kenellekään muulle asiaa kuin meille: Mitä meille kuuluu? Olemmeko viihtyneet? Keitä me olemme, missä majoitumme sekä mitä teemme täällä? Ja, kaikki nämä sopivasti pilkettä silmäkulmassa heiteltynä ;)

Immigration Officessa kävimme leimauttamassa passimme. Leima kuukaudeksi maksaa 5 000 Mk per passi. Ilman leimoja emme pääse takaisin Suomeen! Kuitteja emme saaneet vielä mukaamme, sillä johtaja ei ollut paikalla. Lupasimme noutaa kuitit noin klo 14, mutta meidän
aikataulumme pettivät - olemme tainneet jo omaksua paikallisen elämänrytmin melko hyvin :) - puolisentoista tuntia. Klo 15.30 kyseinen virkailija odotti meitä kadun varressa kuittien kanssa. Immigration Office on matola-asemalla vievän tien varrella. Erittäin hyvää ja esimerkillistä palvelua.

Täällä on naisilla aivan upeita sateen-/päivänvarjoja, emme ole Suomessa missään nähneet yhtä
hienoja! Harmi, että ne eivät mahdu matkalaukkuun, muuten toisimme niitä tuliaisiksi, tai ainakin itsellemme yhdet muistoksi tästä työharjoitteluvaihdosta ja elämästä Lungwenassa.

Viikonloppuna meillä saattaa olla turnaus pienempien jalkapallon ystävien kanssa. Harmiksemme jalkapallokenkämme jäivät Suomeen, mutta emmeköhän me naiset pärjää!

Rose soitti meille, kun odottelimme matolan lähtemistä Lungwenaan ja sovimme torstaille tärskyt, eli syventävän harjoittelun kuviot alkavat nyt sitten edetä ja kehittyä.

Kalojen ja lihan sekä yleensäkin ruuan säilytys ja säilyvyys, ravitsemus- ja hygieniatietous mietityttää aika ajoin. Jääkaappeja ja pakastimiahan täällä ei ole. Kaloja olemme nähneet esimerkiksi tuulilasinpyyhkimissä, hyvin pyyhkii, vai mitä?

Mikähän on tässä yhteisössä ja yhteiskunnassa naisen asema, joka ei voi saada lasta tai ei pysty
imettämään? Entä, orpolasten asema, kun yhteisöllinen tuki ja huolenpito eivät välttämättä toteudukaan oletetulla tavalla ja meillä oletetulla afrikkalaisille ominaisella yhteisöllisellä tavalla? Tytöt ja pojat joutuvat ansaitsemaan elantonsa tekemällä ”pisnestä”, eli maailman vanhin ammatti tulee vaihtoehdoksi :( tai sitten lapsiavioliitot, eli siis lähinnä tytöt menevät vaimoiksi, kolmansiksi, neljänsiksi… ja synnyttämällä lisää perillisiä turvaavat elämässään ainakin ruuan saannin. Ehkä.

Turvataksemme terveydentilamme ainakin malarian suhteen, on tiistai meille lääkepäivä.

ke 21.3.

Aamu valkeni heti viiden jälkeen ja mukavan viileänä. Tanja heräili jo kolmen pintaan ja aloitti kirjoittamaan omaa henkilökohtaista päivä-/reflektiopäiväkirjaa reilun tunnin sängyssä pyöriskelyn ja pohdiskelun jälkeen. Tyttöjen ja naisten asema, moniavioisuus, pakkolapsiavioliitot, koulutus ja lukutaidottomuus sekä mahdollisuudet alueen (lungwenalaisten) ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen ovat kyllä niin keskiössä, että yöunet häiriintyvät satunnaisesti edellä mainituista syistä… Hm!

Arviointisuunnitelma on vienyt tänäänkin päivästämme ison osan. Aloitimme aamumme ravitsevalla puurolla, ilman proteiinilisiä – kiitos Metro-kaupan, ja pyöräilimme saadaksemme neuroneihin sopivasti liikettä. Illalla oli taas upea taivas; satoi ja salamoi! Sateen ropistessa ikkunoihin olikin mukava viimeistellä arviointisuunnitelmaa. Sähköt ovat olleet nyt hyrräämässä parisen tuntia joka arki-ilta, mutta meillä ei silti ole olohuoneessa valoja – tänne ei vaan saada sulaketta tai kunnossa olevia lamppuja… lupauksista huolimatta. Ainoa huone, jossa valot toimivat, tuulettimien lisäksi, on Päivin huone.

Illalla oli sohvan vieressä upea spaideri, eli hämähäkki. Jouduimme valitettavasti tappamaan sen (Päivi on mestari massamurhaaja), kun emme olleet varmoja sen vaarallisuudesta. Hämähäkki tuskin oli siis tappavaa lajia, mutta kivulias puremakaan ei houkutellut vaihtoehtona. Ja varsinkin, kun täällä pimeydessä emme oikein erota, mitä missäkin liikkuu.

Ensimmäinen paskatauti menossa – Tanjalla. Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta tauti pääsi yllättämään. Ruoka ei ole todennäköisesti edennyt ruokapöytään asti kylmäketjussa eikä myöskään lämpöketjussa riittävän katkeamattomasti. Olemme varmaan saaneet maanantaina ostetun kalan päivälliseksi aina tähän iltaan asti, ja täällähän ei siis ole mahdollisuuksia säilyttää ruokia jääkaapissa tai pakastimessa… Täytyy vielä jutella ravintovastaavien kanssa samat asiat, jotka ensimmäisenä päivänä saavuttuamme kävimme läpi: kaikki ruoka hyvin kypsennettynä
(ja hiillostettuna) sekä aina tuoreista raaka-aineista.

Kokkimme muuten olisi varmasti ollut loistava judoka, sen verran suhisee aina hänen lähestyessään, että tatamilla liikkuminen olisi (ollut) varmasti luontevaa :)

to 22.3.
Yö on parasta aikaa istua vessassa. Nukkuminen on yliarvostettua – kirjailee Tanja. Mieluummin istuin torakoiden kanssa vessanpöntöllä miettien maailman menoa… No, onneksi tauti taitaa olla ohimenossa ja mikä ei tapa, niin vahvistaa!

Tänään aikataulutimme syventävää harjoitteluamme sekä saimme palautettua hankearviointisuunnitelman. Ei hassumpaa, vaikka sen itse sanommekin :) Hosea (Pempheron
toiminnanjohtaja) kävi iltapäivällä meitä tervehtimässä ja olimme puhelinyhteydessä Roseen, Pempheron johtajaan.

Havainnointitutkamme on herkistynyt ja osaamme jo kyseenalaistaa asioita ja ilmiöitä, lähinnä
suhteessa meihin ja siihen, ovatko kaikki ihmiset meitä kohtaan aidosti vilpittömiä ja ystävällisiä. Vai onko heidän toimintansa ja suhtautumisensa meihin vain materiaalisen avun ja oman edun tavoittelussa käytettyä ihmissuhdehöttöä. Emmehän me kuitenkaan ole mitään raha-automaatteja, emmekä lahjoittajia ja materiaalisia tukijoita. Silloin ovat mielestämme käsitteet vääristyneet ja tarkoitusperät väärät, jos sellainen kuva ihmisille annetaan ja jätetään. Ihmisyys ja inhimillisyys, mitä voimme muuttaa – tarvitaanko muutosta ja mitä muutosta tavoitellaan sekä kenen lähtökohdista? Eettisyys on haastanut meidät ennen tätä työharjoitteluvaihtoa, mutta täällä se on saanut aivan uusia ulottuvuuksia ja herättänyt monia antoisia keskustelutuokioita niin meidän kahdenkeskisesti kuin myös muutamien paikallisten ihmisten kanssa.

Jippii – Tanja saattaa sittenkin toipua tästä taudista. Zikomo (kiitos) suomalaisille lääkkeille. Puolitoista vuorokautta onkin mennyt tutustuessa kylpyhuoneeseemme ja kellottaessa siirtymistä olohuoneen ja vessan välillä.